Title: Preerian prinsessa
3-näytöksinen huvinäytelmä
Author: Raju Halla
Release date: April 19, 2026 [eBook #78486]
Language: Finnish
Original publication: Porvoo: WSOY, 1923
Other information and formats: www.gutenberg.org/ebooks/78486
Credits: Tapio Riikonen
language: Finnish
3-näytöksinen huvinäytelmä
Kirj.
RAJU HALLA [Kaarle Halme]
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1923.
RITVA IMMILÄ, V.P.K:n ravintolan hoitajatar (25 v.).
HELINÄ IMMILÄ, hänen nuorempi sisarensa, laulajatar.
EEVA-KAISA, tarjoilijatar (22 v.).
ROUVA EVELIINA LELLO, valokuvaajan leski (40 v.).
ANTTI KORSU, V.P.K:n vahtimestari (35 v.).
RAJU HALLA, maanmittari-insinööri (30 v.).
PEKKA HALLA, hänen vanhempi veljensä, kartanonomistaja ja
suojeluskunta-upseeri (35 v.).
EERO TIMILÄ, ylioppilas, suojeluskuntalainen.
MUTKALAN ANSU, haudankaivaja, kylälaulaja (35 v.).
NASKALI-VILLE, Sirpan kylän suutarimestari (35 v.).
TIMO LOIRONEN, pitäjän maalarimestari (35 v.).
TROKARI-JUSSL
HEMMI HAJASMAA.
KALLE KAIVANTO.
Tapahtuu kesäisenä lauantaina Sirpan V.P.K:n talolla.
Sirpan V.P.K:n talon pikku-sali. Lattia on juuri pesty ja huonekalut ovat epäjärjestyksessä. Seinillä lippuja ja lasiovikaappeja, joissa voittomaljoja, sarvia y.m: Vihreä köynnös koristaa seiniä. Kesäinen iltapäivä. Perällä akkunat. Oikealla perällä ulko-ovi ja etualalla ovi keittiön puolelle. Vasemmalla perällä raput ja ovi näyttämölle sekä etualalla ovi katsomoon.
EEVA-KAISA (hommailee huonekalujen asettelemisessa. Hyräilee ensin ja sitten laulahtaa).
N:o 1.
Tuli, tuli, tuli, tuli Tappura-Ville — ja minkä ma mahdoin sille! Meni, meni, meni, meni Tappura-Ville — ja minkä ma mahdoin sille!
RITVA (tulee keittiöstä pää käärittynä valkoiseen liinaan ja muuten puettuna leipojan tapaan, nauraa)
Vai jo se Tappura-Ville taas on tullut ja mennyt!
EEVA-KAISA (säikähtää)
Hyi! Aina se emäntä-neiti niin topakasti tulla riepsahtaa, että ihan syntinen sydän vavahtaa.
RITVA (asettaa jonkun tuolin paikoilleen)
Miksi päästelet sydämen syntiä laulun nuottiin?
Mitä? Sydämenkö?
Kukas se Tappura-Ville on?
EEVA-KAISA (nauraa)
Eihän sellaista ole! Laulussahan vain niin sanotaan.
Kuivahan tämä lattia jo on kauttaaltaan. Asettele vaan huonekalut paikoilleen! Sitten meillä onkin tämä seuran puoli täydessä kunnossa illaksi. Kun sattuikin se palokunnan juhla tähän mylläkkään.
Kylläpä nämä nyt tästä illaksi ja laivan tuloksi sijoittuvat — hyvinkin.
Niin — saa nähdä, tuleeko tuo sisarkulta tämän päivän laivalla!
Niin — saa nähdä! Eihän sitä Amerikasta asti niin prikulleen pääse.
Kuule, Eeva-Kaisa! En minä ehdi sinua enää auttamaan. Leivät voivat palaa uunissa.
Kyllähän minä nämä muut ehkä saisinkin, mutta tuo sulhasmiehen pöytä —
Mikä?
No, tuo maanmittarin pöytä on niin säntyä täynnä, ettei siihen hirviä edes koskeakaan. Ja tuo sohva —
No, sellaiseen minulla kyllä on aikaa.
EEVA-KAISA (tekee tilaa sohvalle)
Mitähän varten se neidin sisar sinne Amerikaan meni, kun täällä oli suuret perinnöt tiedossa — tai ehkä ei tietänyt —
10
Tiesi kyllä. Minä kirjoitin hänelle Helsinkiin, että täti oli sairaana, mutta luuli kai tädin paranevan ja lähti.
Eikös se ole mukavaa, kun saa tällaisen talouden hoidon perinnöksi — ja paljon rahaa — ihan iltikseen? Ja sitten sillä kaupalla vielä tienaa sulhasen —
Mitä sinä sanot? Tienaa?!
Ääh! Mitäpä neiti nyt siitä suuttuu! Kun saa sulhasen ihan ilman vaivaa — eikös se ole jotain! (Huokaa leikkisästi.) Ooh — höh! Nostetaan sitten!
RITVA (nauraa)
Vai ilman vaivaa! Sekö se on niin merkillistä?
(Nostavat sohvan paikoilleen.)
No, eikös, ole? Tulee kuin käsketty ja kiinni tarttuu. Asuskelee yläkamarissa ja riittailee täällä pikku-salissa — syö neidin puolella — ja pikiintyy —
Sinä latelet tyhmyyksiä! Hoida sinä vaan Korsusi ja jätä muut omille oloilleen!
EEVA-KAISA (mielisteltynä, mutta epäilevänä)
Mitä se neiti Korsusta —?
Huuda Korsu auttamaan enempiä, minä en enää ehdi!
Häntäkö nyt tänne saapastelemaan puhtaalle lattialle!
RITVA (hyväntahtoisesti)
Kyllä minä huudan akkunasta Korsulle, että Eeva-Kaisa ei siedä hänen saappaitaan.
(Menee keittiöön nauraen.)
EEVA-KAISA (pysähtyy hommassaan, huutaa topakasti)
Ei tarvitse! Neiti jättää vaan toiset ihmiset omille oloilleen!
RITVA (kurkistaa ovesta, pilaillen)
Korsu on keittiöpuita pilkkomassa vajan edessä! (Sulkee nopeasti oven.)
EEVA-KAISA (uteliaan-ihmettelevänä)
Mitä se emäntä-neiti siitä Korsusta? Enhän minä tuota köntystä ole edes ihan vakavissani ajatellut! — Mutta olisikohan ehkä Korsu itse? (Lyö kätensä yhteen.) Enkä minä ole huomannut mitään — enkä tehnyt mitään! No, olenpa totisesti aika kana! (Menee nopeasti ulko-ovesta ja huutaa ystävällisellä äänellä.) Korsu! Kuule, Korsu! Tule vähän tänne! — Niin, tänne pikku-saliin!
(Tulee, menee peilin eteen, korjaa tukkaansa ja laskee vyötäisille kiedotut hameensa alas, peilaillen itseänsä edestä ja takaa. On sitten hommailevinaan, vilkkuen välillä peiliin.)
KORSU (kurkistaa ulko-ovesta)
Tännekö pitäisi — vai?
Tänne, tänne! Minä pyytäisin Korsua vähän auttamaan minua! Jos on aikaa — —
KORSU (tulee sisään)
Noin tuota — aikaa on vaikka paljon! Siellä on keittiöpuita jo ainakin viikoksi, vaikka minkälaisia juhlia varten.
Kiitoksia vaan! Paljon niitä nyt tarvitaankin, kun ruvetaan tässä muutenkin kemuilemaan.
Noin tuota — mitä nyt sitten —?
Auta minua, hyvä Korsu, tämän pöydän nostamisessa — tuonne paikoilleen!
KORSU (nostaa pöytää)
Noin tuota! Mitäs täällä nyt sitten muuta tulee kuin palokunnan juhla?
Tulee kaukaisia vieraita. Emännän sisar — se Helinä-neiti tulee
Amerikasta tänään — pitäisi tulla laivalla.
Jahah! jahah! Mahtaako jäädä jälkiä saappaistani, kun kävin tuolla perunakuopalla?
Ai, ai! — Vasta pestylle lattialle!
KORSU (hätkähtää)
No, sun parkule! Sitä jo pelkäsinkin.
Ei nyt tarvitse niin kovin välittää — pianhan tämä taas tallataan piloille — jo ilta-harjoituksessa — ei edes iltaan asti saa olla rauhassa.
Niinhän se on! Kyllä tässä talossa osataan tallata. Siellä ulkona ovat muuten jo pöydät kunnossa suojeluskuntaa varten. Lottia näkyikin jo olevan liikkeellä — niitä soppa-Lottia.
Niinpä kylläkin! Sen suojeluskunnan nyt pitikin vielä työntyä tähän
Lottineen. Mitä niillä nyt taas lie tekeillä?
Parkuleko heidät! — Ainahan ne vehnaavat! Aivan kuin ei olisi jo palokunnasta tarpeeksi!
Viis' heistä ja muista! Illalla saadaan tanssia!
Sepä se, parkule, tässä salpaa hengen ihmiseltä!
Mikä? Tanssiko? — Ai, Korsu suree sitä Korpimaapolskaa, jota —
No, niin — kun se Timilän Eero sai minut narratuksi —
Mutta johan Korsu sen eilen osasi!
Kyllähän minä itse polskan — parkuleen — mutta ne sanat — niitä olen unissanikin tankannut! — Kun minun päähäni ei tavallisesti mahdu mitään vierasta törkyä. Se on niin täynnä omistakin ajatuksista.
Kyllä minä tanssin vielä kerran ennen iltaharjoitusta, jos Korsu tahtoo.
KORSU (ihastuu)
No, parkule! Eeva-Kaisa sitten on reima ihminen! (Lyö kätensä yhteen.)
Antaapa sitten hoijakan käydä!
(Laulaa ja tanssii Eeva-Kaisan kanssa vanhanaikaisen ja hurjan maalaispolskan.)
Pontikka-Mikko pankolle kävi
viulunsa kieltä vinguttamaan:
Hei liru, liru, hei laru, laru —
naisia rupes naurattamaan.
EEVA-KAISA (pysähtyy)
Eihän se niin ole!
KORSU (nolona) Ei taida ollakaan! Eihän siinä pontikasta mitään puhuta. Voi, parkule sentään! (Etsii taskujaan) Mihin minä ne sanat nyt olen pannut?
Antaa nyt olla! Kyllä minä tanssin Korsun kanssa uudelleen, heti kun saan aikaa.
Eeva-Kaisa on niin parkuleen hyvä tyttö.
Kyllä me siitä selviämme! Ei nyt huolita surra!
Menenpä kohta hakemaan paperini. Noin tuota! Saakos tuohon resoorille vähän istahtaa?
Vieläpä nyt kysellä! Sellainen mies kuin Korsu on tässä talossa — talon vahtimestari ja isäntä — ja ollut jo emäntävainajan aikana.
KORSU (istuu)
Olisi kai siinä kappaleessa tultu toimeen ilman polskaakin!
Niinkö siinä — Nassulan Kallun kihlajaisissa?
Siinä juuri — mokomassakin!
Korsuhan tanssii sen niin alkuperäisen metkasti.
KORSU (hyvillään)
Hm! — Noin taas! Nyt tulee kai sitten se amerikalainen — jahah!
Sentähden rumsteerataan vielä erikoisesti.
Niin kyllä — hänenkin tähtensä. Mutta vielä muutenkin. Eikö Korsu tiedä, että täällä kohta vietetään kihlajaisia?
Hei — kenen?
Pianpa tuon arvaa — eihän meillä niin monia naisia ole — vakinaisesti talon asukkaina.
KORSU (vastahakoisesti)
Vai ottaa Eeva-Kaisa sen Tappura-Villen sittenkin!
Kenen?
No, sen, josta aina laulelee.
EEVA-KAISA (nauraa).
Sehän on vain laulu — ei sellaista miestä ole.
Soo — parkule! Vai ei ole! Onpa hyvinkin — vaikka hänen oikea nimensä on Naskali-Ville.
Vai sekö iletys — tuo pahainen polsu! Sellaista en ole ikinä aavistanutkaan! Murrin Leena opetti minulle laulun ja — hyi toki — en ikinä enää sillä laululla suutani pilaa. Ei, Korsu! Kyllä se on toisempi mies, joka minut pappilaan kuskaa. Vai mokomalle tyhjäntoimittaja-polsulle minä säästöni antaisin juopoteltavaksi.
KORSU (heittää piippunsa sohvalle, yksikantaan)
Onko vielä muuta nosteltavaa? (Nousee.)
EEVA-KAISA (hämillään)
Ei, — ei ole —
Jahah! Sitten joudan — noin taas — joudan menemään — (Menee vauhdikkaasti ulos).
EEVA-KAISA (sivelee hämillään poskiaan)
Ei, mutta — hänhän taisi luulla, että minä — en kai maininnutkaan, että emäntä on morsian — hän ihan vissisti luuli, että minä — (Aikoo perässä.) Korsu! Korsu!
RITVA (huutaa ovesta oikealta)
Jätä sikseen vähäksi aikaa ja tule auttamaan minua! (Poistuu.)
EEVA-KAISA (hädissään ja epätietoisena aikoo keittiöön oikealle ja aikoo ulos)
Kyllähän minä — kyllä minä —
RITVA (huutaa)
Tule aivan heti!
Johan minä tulen — (Menee oikealle.)
KORSU (tulee sisään. Häntä seuraa Pekka Halla ja perässä tulee
Naskali-Ville kantaen pientä matkalaukkua.)
Voittehan käydä tänne! Noin taas — täällähän se maanmittari majailee — vaikka minä en tiedä, mikä huone se hänen vakinaisenaan on. Eiköpähän liene tuolla yläkerrassa.
PEKKA (puettuna sadetakkiin ja varsisaappaisiin)
Olkoonpa nyt ylä- tai alakerrassa — kaipa siitä selvitään. Aluksi asetun tähän.
Noin taas! (Pälyilee Naskali-Villeä kulmainsa alta.)
Vieraat ovat kai yhtä seuraa?
PEKKA (ihmeissään kysymyksestä)
Yhtäkö seuraa? (Sitten luonteensa mukaisesti hauskasti, leikkisästi.) Tietysti yhtä seuraa, kuten sulhanen ja puhemies ainakin. Tämä minun toverini kertoi, joen yli soutaessamme, että tässä talossa on naitavia tyttöjä.
KORSU (leveällä hymyllä)
No, parkule! Onhan täällä! (Pekalle) Tekö käytte sulhasesta?
PEKKA (istuessaan, äkkiä, matkien Korsun sanantapaa)
Eikös, parkule! Minä olen puhemies.
VILLE (erikoisen pieni ja käpristynyt, vilkas ja yksinkertainen, laskee matkalaukun kädestään)
No, tulitpas kerran järkeäkin puhuneeksi, kaveri! Koko matkan oletkin vain pötyä pärpättänyt. Jos puhut tosissa puhemiehenä puolestani, niin soutupalkan maksusta pääset.
PEKKA (ottaa esiin rahaa)
Äläpäs hätäile, kaveri! Kukin asia erikseen! Viitosen määräsit soudusta — ja toisen määrään minä niistä kauniista esitelmistäsi, joilla minua kestitsit. Heh! Tuossa kymppi!
VILLE (ottamaisillaan rahan)
Jos kuitenkin sentään pitäisit tuon rahan — ja puhuisit sen edestä sille Eeva-Kaisalle — tälle tämän talon —
KORSU (korjaa vyötään, tyytymättömänä)
Soo parkule! Oletteko te muka — noin taas —!
PEKKA (nauraa)
No, niin, parkule vie olemmekin! (Työntää rahan Villelle.) Tuossa!
KORSU (vihaisena)
Mitäs markkinakauppaa tämä on? Ota rahasi, Naskali-Ville — ja patikoi pihalle! (Pekalle) Ellette ole samaa säkiä, niin sanon teille, että tämä Naskali-Ville on tämän rauhallisen kappelikunnan — noin taas — mikä parkule se nyt taas onkaan se herrasnimitys —
VILLE (äreästi)
Kommunisti minä olen! Rehellinen ja oikea kommunisti! Mutta niitä on täällä kappelissa kaikellaisia tuohipäitä, jotka eivät rehellisesti ole yhtään mitään!
Katsos, parkuletta, kuinka suuttui, kun en muistanut kommunistia — polsun minä kyllä aina muistan.
Älkäähän nyt rakennelko riitaa, hyvät naapurit! Kyllä minä veneessä sain kuulla, että tämä saattomieheni on turkin tulipunainen ja kiivas —
KORSU (keskeyttää)
Tappura-Ville! Niin on.
PEKKA (nauraen)
Onko sekin hänen nimensä?
On kuin parkuleenkin. Hän on Tappura, kommunisti, Naskali ja polsu! Nyt ne tittilät muistin kaikki.
VILLE (vetää ylpeänä ja halveksivana savukekotelon taskustaan)
Minä halveksin kaikkia tuohipäitä sosialisteja!
PEKKA (huvitettuna nousee)
Teidän seuranne on tavattoman mielenkiintoista ja miellyttävää, mutta — (riisuu sadetakin yltään, joten paljastuu hänen suojeluskuntapukunsa) siitä huolimatta täytyy minun yrittää tavata talon emäntää.
VILLE (hölmistyneenä ja liikahtamatta)
Katsos kettua — miten muutti karvansa!
No, eikös, parkule! Tuoko nyt olisi polsun puhemies!
Sinähän olet oikea lahtari — vai —?
Älkää suuttuko tuohon polsuun, muuten rupeatte pian tappelemaan. Antaa hänen nimitellä —
PEKKA (iloisesti)
Älä pelkää, poikaseni! Me emme koskaan tappele turhista. Minähän päinvastoin olen ihastunut tähän kommunisti-ystävääni —
Minä en ole lahtarin ystävä!
So, soh, parkule! Puhuttele ihmisiksi!
Anna olla! Kuulin sen jo venheessäkin moneen kertaan.
VILLE (ivallisesti)
Mutta silloin en tietänyt, mitä nyt näen. Jos sen olisin aavistanut, niin et nyt seisoisi tuossa.
Miksi en?
Et minun veneelläni olisi yli päässyt. Et! (Muristen) Sehän minua suututtaa, kun satuin avustamaan tuota poroporvaria!
PEKKA (rattoisasti)
Mitenkäs sen puhemiehen toimen nyt käy, kun sulhanen tuolla tavoin kimsuilee? — Koetahan nyt asettua ihmisiksi, niin minä pistäydyn talonväen parissa — ja jos tapaan Eeva-Kaisan — niinhän se nimi kai oli —
KORSU ja VILLE (yht'aikaa)
Ei tarvitse!
Mitä? (Katselee kumpaistakin vuorotellen, hymyilee)
Ahaa! Niinkö — vai? — — Tappura-Ville ja — mikä teidän nimenne olikaan? —
KORSU (tyytymättömänä)
No, parkule! —
PEKKA (nauraen)
Aivan oikein! Parkule se olikin! (Lyö Korsua olalle mennessään kimakasti) Parkule! (Menee oikealle.)
VILLE (nolona)
Tässähän nyt vasta kiekura tapahtui. — Kun lahtarin kätyriksi jouduin!
Noin taas! Ei rehellistä työtä tarvitse katua!
No, rehellisesti juuri olisin keikahuttanut salmeen, jos olisin honannut! — Mutta samapa tuo! (Tarjoo tupakkaa.) Pannaan rauhan piiput, me kaksi! Me emme ainakaan ole porvareita.
KORSU (etsii piippuansa, löytämättä)
Minä imeskelen vain nystyrääni — ja askarteluillekin on lähdettävä — tuolla näyttämölläkin on vielä yhtä ja toista rempallaan.
Voihan kai kotvan istuakin — (Menee istumaan). Haluaisin vähän jutella kanssasi —
KORSU (mutisten)
Ei hyödytä! Minä olen liian yksivakainen sosialisti.
Tiedän sen! En minä nyt listeistä enkä nisteistä — suotta kai meidän kesken on niistä niin suurta porua nostaa — muusta se olisi —
No, hoputahan sitten! —
Kas, kun minä oikein vakavissani olen pohtinut tuota naimisjuttua —
KORSU (äkäisesti)
Mitä sinun naimisjuttusi minulle kuuluvat!
No, kun sinä olet tässä talossa vähän niinkuin isännän tapainen —
Niin mitä?
Voisit jutella tuolle Eeva-Kaisalle —
Soo — parkule! (Korjaa vyötänsä.) Korjaa hynttyysi hyvällä — tai —
VILLE (pelästyen)
Mitä sinä nyt?
Tai minä otan sinua niskahaituvista ja talutan ovelle. (Menee työntämään oven auki.) Äläkä astu enää tämän kynnyksen yli!
LOIRONEN (on juuri ollut astumaisillaan sisään, on puettuna maalarin työpukuun, paperihattu päässä, on luonteeltaan mielistelevä, laiskotteleva ja hyväntuulinen, pysähtyy ovelle)
Mitäpä Korsu nyt suotta on noin kohtelias! Olisinhan itsekin oven avannut — (astuu sisään) — mutta kiitoksia vaan! (Nauraa.)
Noin taas! Eihän se ollut Loiroselle. Tulitte pahaan aikaan — tuon
Naskali-Villen juuri piti näyttää vikkelyyttään käpälämäen juoksussa.
VILLE (nousee rohkaistuneena, muita asettuu niin, että Loironen on hänen ja Korsun välissä)
Tulitte hyvään aikaan, Loironen, muuten tuo Korsu olisi mennyt satikuti-saunaan keskellä päivää.
Vai, vai! Täällä hierotaan tappelua, vaikka sota on ovella.
VILLE (rivakasti)
Mikä sota? Mikä?
KORSU (hitaasti)
Mikä parkuleen sota?
Ettekö te tiedä, että vihollinen on jo Korukankaalla ja aikoo Sirpan sillasta kulkea tänne päin. Minun asiani oli tuoda tänne hälyytys. Kapula kiertää ympäri kappelia. Illan suussa pitää kaikkien suojeluskuntalaisten olla Sirpan metsässä. Mutta sinä, Korsu, et taida kuuluakaan suojeluskuntaan —
KORSU (hätäisesti)
Kyllä minä kuulunkin, vaikka olenkin sosialisti, jos vaan on oikea vaara ja vihollinen hyökkää maahan. Mutta mikä parkule siellä nyt sitten on tulossa?
VILLE (on malttamattomana odottanut suunvuoroa)
Ovatko ne kommunisteja ja neuvostojoukkoja? Ovatko?
Sitä ei hälyytysviesti sanonut, eikä minulla ollut aikaa kysyä, kun seisoin tellingeillä ja viestin kuljettaja katosi pytingin nurkan taakse. Lupasin vaan tuoda sanan tänne, kun tämä oli eri haaralla —
Jokohan ne olisivat meikäläisiä —?
Ääh! Sinä, parkule, polsuinesi!
Ryssiä ja poisujako sinä odotat, vintiö?
VILLE (lähentelee ovea) Itse voit olla vintiö! Minä olen toki rehdisti aina samaa sorttia, mutta sinä muutat karvaa aina sen talon mukaan, missä työskentelet. Kyllä sen koko kappeli tietää, että sinä kuulut emäntien puolueeseen — ottaisit sen valokuvaajan lesken, joka juoksee jo homppa-kymmentään — ja juoksee perässäsi — sen Lellon Eveliinan — niin ehkä tasaantuisit.
KORSU (saatuaan suunvuoron)
Mitä parkuletta sinä nyt taas Loirosta rupeat haukkumaan. Itse sinä akka olet — ja sulla itselläsi on homppakymmen. Et ole enää polsukaan! Tiedäthän, että jokainen saa olla mitä mielii — — ja Loironen on — noin taas — hm —
VILLE (voitonriemuisesti)
Niin — mikä hän on tänään? Mikä?
Etkös sinä ole, Loironen, sosialisti niinkuin minäkin — ja kaikki muut rehelliset ihmiset —?
Loironen on tämän viikkoa Jairakan pytinkiä maalaamassa — ja Jairakan emäntä on maatiainen — etkös arvaa, mikä Loironen silloin on! Viime kuussa hän oli Mäkelässä ja kuului heränneisiin — nyt hän on — —
EEVA-KAISA (on tullut oikealta ja kuullut viimeisen lauseen, suuttuneena).
Häh?! No, eikös mun päiviäni —? Vai akutaattori — kokouksia täällä pidetään — juuri vast'ikään pestyllä lattialla —
LOIRONEN (kiirehtiessään pois)
Muista, Korsu, minun hälyytykseni tai voit joutua ammuttavaksi! (Villelle) Rupea, sinäkin, Ville, kiltiksi poro-porvariksi — tai parkitse ajoissa anturanahkasi käpälämäkeä varten, muuten joudut sodan jalkoihin! — Illalla tulen tuonne näyttämölle maalaamaan taivasta, vettä ja maata. (Menee.)
VILLE (perässä ulos, hätäisesti)
Mikä sota se on, sano! Mikä?
Ammuttavaksi? Mitä hän sanoi? Ja mitä hän puhui sodasta —
RAJU (tulee ulkoa, huutaen taakseen)
Kyllä tiedän mistä on kysymys! Sirpan sillalle illalla!
Ei illalla — vaan illan suussa! — Vihollinen hyökkää Sirpan sillalle!
EEVA-KAISA (kimakasti)
Sus' siunatkoon! (Pyörähtää ympäri) Vihollinen hyökkää — Sirpalta päin!
(Juoksee keittiöön päin ja suoraa päätä Pekan syliin.)
PEKKA (tulee keittiöstä, ottaa Eeva-Kaisan syliksi ja pyöräyttää ympäri)
Vai jo hyökkäsi Sirpalta — suorinta tietä syliin lensi kuin kanuunasta vaan!
EEVA-KAISA (hädissään)
Mikä sieltä Sirpalta tulee?
PEKKA (nauraen)
Jos sieltä tulee jokamiehen syliin tuollainen vihollinen, niin varmasti me häviämme —
RAJU (hämmästyen)
Kas, velimiestä! Sieltäköpäin sinä tulet?
PEKKA (menee tervehtimään Rajua)
Terve vaan! Ja terveisiä isolta kirkolta! — Minä kävin morsiantasi tervehtimässä. (Kääntyy Eeva-Kaisaan.) Emäntä ei näkynyt pelkäävän hyökkäävää vihollista läheskään niin paljon kuin te.
Hyökkääkö sitten vihollinen?
No, niin armottomasti!
Nekö ne sitten ampuvat Korsun?
Mitä tyhmyyksiä Eeva-Kaisa nyt höpsii?
Loironen sanoi, että Korsu ammutaan —!
Leikilläänhän se parkule uhkasi — jos en hälyyttäisi vihollisen tuloa —
Ja sinähän olet hälyyttänyt jo aivan parkuleesti — näkeehän sen. (Eeva-Kaisalle.) En minä anna ampua Korsua. Mutta nyt kun vihollinen hyökkää, niin ellei tuo »parkule» kunnolla puolusta Eeva-Kaisaa, niin paha hänet perii.
Ketä vastaan minua pitää puolustaa?
RAJU (menee rauhoittaen Eeva-Kaisan luo)
No, sellaisia kuin Loirosta, Naskali-Villeä ja muita. Tuo veli-Pekka on niin leikkisä — älkää välittäkö!
Entä se vihollinen?
Niin, mikä vihollinen se on?
EERO TIMILÄ (suojeluskuntapuvussa tulee sisään nopeasti)
Onko Pekka Halla täällä?
Minä olen. — Kas! Eero Timilä! Käy peremmälle —
Kiireellinen virka-asia!
PEKKA (on aikonut mennä tervehtimään, pysähtyy)
Soo — no?
Salainen.
Vai niin! (Reippaasti). Menkääpä nyt tuonne keittiön puolelle lämpymäisille! Siellä leivotaan.
RAJU (menee heti)
Kutsu sitten, kun olet vapaa!
Kyllä! — No, »parkule»! Nopeammin! Etkö huomaa, että täällä nyt komennetaan.
Noin taas! Saa kai itse valita reikänsä. Minä täällä komennan, jos niikseen on. (Menee ulos.)
Ei enää järjen kipinää ole miehisillä miehillä.
(Menee keittiöön.)
PEKKA (menee tervehtimään Eeroa)
Mistä sinä tulet noin palavissasi?
Päämajasta, veikkoseni — päämajasta! Polkupyörällä lentokonevauhdilla — huh!
Mahtaa olla jokin tärkeä muutos suunnitelmaan?
Yllätys! Suurenmoinen temppu! Me teemme nuuskaa — me pistämme satimeen hyökkääjät — päällikön keksintö —
No? Anna tulla!
Tiedätkö mikä on Varvaslahti?
Tiedän — tuo tuolla niemen takana!
Aivan oikein! Sinä kokoat nopeasti kaikki saatavissa olevat venheet Varvaslahteen. Osa pojista soutaa venheillä yli ja iskee selkään, kun vihollinen hyökkää Sirpan sillalle.
Erinomaista! Eikä muuta?
Ei! Sinä vain annat koota venheet heti. Minulla on käsky noudattaa sinun määräyksiäsi — tunnen seudun.
Montako venettä näiden koskien välissä on saatavissa?
Kahdeksan kaikkiastaan — laskin ne matkalla. Mutta yksi vuotaa.
Seitsemän siis — Sirpan alapuolella?
Niin — ylävedeltä emme voi ottaa — kannaksen yli kuljettaa —
Emme tietysti. Pannaanpa heti käyntiin —!
Kumppani vain minulle, niin minä hoidan koko jutun käden käänteessä!
Tänne ei vielä ole tietääkseni tullut ainuttakaan miestä, mutta — minä lähden itse.
Joutavia! On kai talossa joku renki tai joku poikanen —? Korsuhan tästä juuri lähti. Minä otan hänet. (Lähtee.)
Tee niin — ja käy täällä, kun homma on suoritettu! (Menee keittiön ovelle ja huutaa) Höh — hoi! Velimies! Tulehan tänne! (Tulee etualalle, kaivelee laskujaan.)
RAJU (tulee oikealta ja menee laiskasti istumaan, painaen pään käsiinsä.)
Tuo sinun morsiamesi on —
RAJU (tekee kärsimättömän liikkeen)
Äsh! Älä huuda!
Mitä? Onko sinulla korva-särky? — Minä vain aioin sanoa, että minä tykkään tuosta sinun morsiamestasi —
Älä nyt helkkarissa kilju — tuota morsianta — ja morsianta —
Soo! Eikö siitä muka saisi puhua, vaikka minä sitä varten olen — noh! mihin penteleeseen minä nyt olen pannut tuon paperin — sitä varten olen käynyt — että — onko nyt kummempaa — että tiedettäisiin — ei se ole tuokaan — että sinä olet kotipuolesi tytöistä vapaa — no, tuossa on todistus — (heittää paperin pöydälle) — anna kuuluttaa vaan, että kaikuu kihlakunta!
Istu nyt ja ole vähän aikaa vaiti!
PEKKA (katsoo Rajua pitkään)
Ooh! Sinulla on krapula! (Naureskelee) Tiedäthän, että se on kokonaan laiton tauti! Yhtä laiton kuin ryyppääminenkin! (Istuu.)
RAJU (nousee kävelemään)
Ole vaiti!
Nuolkoon sama koira, joka purikin! (Etsii housun takataskusta.) Minulla on kenttämassi — täällä — (Ottaa pullon) No, eikös tuo, iskariootti, olekin tyhjä! — Nuo vietävän pullot harrastavat vähän liiallista raittiutta nykyään — ovat useimmiten ihan laillisessa kunnossa —
RAJU (pysähtyy Pekan lähelle)
Kuulehan, Pekka! Pelasta sinä minut tästä touhusta!
Mistä touhusta? Tästäkö —?
Pistä nyt tuo raittiusmielinen pullo taskuusi ja kuuntele vähän järkeä!
PEKKA (nauraa ja pistää pullon taskuunsa)
Järkeä? Kun rakastunut ihminen uhkaa puhua järkeä, niin on hänen mielensä täynnä tyhmyyksiä — sen tiedän itsestäni —
Minä en ole rakastunut!
Häh?
En ainakaan tähän Ritva Immilään!
Et rakastunut morsiameesi, joka on niin viehättävä ja kaunis ja rikas — ja —
RAJU (istuu)
En. Kuulethan sen.
Miksi olet sitten ottanut hänet?
En minä ole häntä ottanut — (hiljaisesti) — hän on ottanut minut.
PEKKA (purskahtaa nauramaan)
Soo! Soo! Soo!
RAJU (torjuu kädellään)
Älä nyt nosta melua jokaisesta sanasta, minkä minä sanon.
Jos sinä tuollaista järkeä minuun lataat, niin tukehdunhan minä, ellen minä —
Tukehdu sitten tai räjähdä, tai tee mitä ikinä haluat, mutta sinun täytyy pelastaa minut tästä pulasta!
Minä en totisesti ymmärrä —!
Hyvä, ettet sinäkään aina ymmärrä kaikkea! Ja tämä onkin aika sotkuinen juttu. Selvää on vain se, että minun kihlaukseni täytyy purkautua.
PEKKA (vakavammin)
Niinkö? Mitä sinulla sitten on häntä vastaan?
Ei minulla ole yhtään mitään häntä vastaan, mutta tämä kihlaus on minulle selvittänyt erään asian, kirkastanut erään vanhan jutun, saattanut minut tajuamaan, että minä rakastan erästä toista.
Rakastat toista? Ketä sitten?
Erästä tyttöä —
PEKKA (kuivasti)
Tyttöä kai! Sen voi edellyttää! (Tiukasti) Muita kuka hän on? Mikä hänen nimensä on?
Sitä en tiedä!
PEKKA (nauraa)
Ahaa! Sinä yhä vielä muistelet viimetalvista lunta, tuota tanssi-iltama-tyttöä, jonka tapasit viime syksynä Helsingissä. Oi, voi! Kyllä kannattaakin!
Se tyttö tuntuu tulleen minun kohtalokseni. Tämä nykyinen juttu on pantava erehdysten tilille.
PEKKA (tyytymättömänä)
Joutavia! Mokoma letukka! Nimetön ja tuntematon! Voi olla jo naimisissa — ties kuinka monennen kerran — ja oli ehkä jo silloinkin —
Ei ollut!
Mistä sinä sen tiedät?
Tiedän minä. Meidän piti tavata toisemme seuraavana päivänä —
PEKKA (naureskelee)
Piti! Mutta ette tavanneetkaan!
RAJU (toivottomasti)
Onneton väärinkäsitys esti. Minun aivoihini oli syöpynyt sirkus ja sirkukseen meneminen, ja hän nähtävästi tarkoitti Sirkuskatua, joka on aivan toisella puolella kaupunkia.
PEKKA (huvitettuna)
Ja sillä aikaa kuin hempukka pasteeraili Siltasaarella, vartioit sinä
Töölössä sirkuksen sisäänkäytävää —
RAJU (pulpahtaen)
Näytännön alusta loppuun — ajatteles!
No, mikä sinut herätti?
Joku pojan naskali sanoi toiselle: asutko vielä Sirkuskadulla? Se herätti kuin salamanisku minun torkkuvan sieluni. Minä ryntäsin ensimmäiseen autoon — ja — (valittaen) — kaikki oli tietysti turhaa —
Niin, niin! Turhuus ja hengen vaiva —
RAJU (hypähtää ylös)
Kuule, Pekka! Sanoit, että Ritva miellytti sinua? Etkö sanonut?
Kyllä hän kälyksi kelpaa!
Ja vaimoksi hän on aivan erinomainen! Etkö usko?
Olen siitä vakuutettu.
Nai sinä hänet minun puolestani.
PEKKA (nousee)
Mitä?
Minun mielestäni te sopisitte niin erinomaisesti toisillenne!
Hassuko sinä olet? Pitäisikö minun mennä naimisiin sinun erehdystesi kanssa! Aivan kuin minulla ei itsellänikin olisi —
Sinulla ei ole morsianta — minä tiedän sen —
PEKKA (naureskellen)
Ei morsianta — mutta erehdyksiä minulla voi olla omassakin varastossa —
RAJU (touhuavasti)
Omien erehdyksien kanssa ei mennä naimisiin — kai sinä nyt sen ymmärrät — et sinä omiesi, enkä minä tämän kanssa. Tämän minun erehdykseni sinä voit korjata —
Korjata kuin kuhilaan pellolta — niinkö? Voiko morsiamesi niin vain kuka tahansa korjata?
RAJU (parkaisten hillityn käheästi)
Asiaa minä tarkoitan — asiaa! Sen voi korjata, paikata, tehdä ehjäksi — ymmärrätkö?
En!
Älä nyt tee itseäsi tyhmäksi! Et siinä kuitenkaan onnistu. Kyllä sinä aivan hyvin tiedät, mitä minä tarkoitan. Minä puhun ihan vakavissani.
No, minä koetan. Sinä puhut ehjäksitekemisestä —
Niin, niin!
— mutta tarkoitat sillä rikkomista —
RAJU (hermostuneesti)
No, riko tai paikkaa — tee mitä haluat — mutta selvitä tämä peijakkaan sotku! Minä olen ihan vakuutettu, ettei Ritva ole ikinä ollut minuun rakastunut. Se on ihan varmaan ollut ilmeinen erehdys. Ei hän voi pitää minunlaisestani pehmeästä haaveilijaluonteesta —
Onhan sinun nimesi Raju —
Sepä hänet pettikin! Juuri se hänet erehdytti — niinkuin niin monet ovat meissä erehtyneet. Sinä olet raju ja minä — minä olen vain paljas Pekka. Kun nimet ovat sotkussa, niin asiatkin sotkeutuvat. Minä olen ihan varma, että Ritva luuli minua sinuksi — ja sentähden — sentähden sinun pitäisi — pitäisi —
Mennä hänen kanssaan naimisiin?
RAJU (innostuneena)
Niin juuri — niin juuri! Katsohan! En minä tässä ole pääasia. Pääasia on hänen oma mielikuvansa, jota minä en voi täyttää. Minä en sovi ollenkaan raameihinkaan. Mutta sinä sitä vastoin olet aivan kuin syntynyt häntä varten — ja hän taas — hän on ihan — ihan kuin —
PEKKA (torjuen)
Älä nyt vain rupea väittämään, että hänkin on syntynyt minua varten!
No, niin totisesti onkin! Ellet usko, niin ota siitä selvä! Mene keittiön puolelle ja katsele häntä sillä silmällä! Mene heti!
EEVA-KAISA (tulee keittiöstä)
Antakaa nyt anteeksi, kun täällä ei ole vielä kaikki valmista.
Minäkö olen puolivalmis vai tuo maanmittariko? Tomutelkaa häntä täällä sisällä — minä lähden rannalle tuuleentumaan.
Eeva-Kaisa jatkaa vain rauhassa! Velimieheni menee tuonne emännän puolelle.
Emännällä onkin jo aikaa. Viimeinen arina on paistumassa —
RAJU (koettaa työntää Pekkaa keittiöön päin)
Niin — emännällä on aikaa — ja ajatteles kuinka hyviä lämpimäisiä —
PEKKA (leikillisesti Rajulle, ottaessaan matkalaukkunsa)
Minä luulen, että minä menen sirkuksen ovelle odottelemaan — näytännön loppua. (Menee nauraen ulos.)
EEVA-KAISA (Katselee Pekan jälkeen, pyyhkii nenäänsä ja katsoo sitten
Rajua, ryntää nopeasti peräovelle, jonka työntää auki, huutaa)
Palokunnan talo tämä on, eikä sirkus! Täällä on näytäntö — illalla — palokunnan juhlassa. Minä sen tiedän, koska itse näyttelen mukana. (Kääntyy Rajuun päin.) Tuolla teidän veljellänne ei ole kai kaikki täällä — (näyttää otsaansa) — oikein kunnossa?
RAJU (katsomatta, ajatuksiinsa vaipuneena)
Ei ole. Kaikki aivan sekaisin.
Voi kauhistusta! Ja sellainen höynä sitten on aseenkantaja!
RAJU (heräten mietteistään).
Mikä on? Kenen aseenkantaja?
No — hei! Lahtarien kai, tiedän ma.
RAJU (tiukasti)
Nyt Eeva-Kaisa puhuu jotakin pöpöröä, josta minä en ymmärrä yhtään mitään. Kuka on höynä?
EEVA-KAISA (on ryhtynyt asettelemaan kalustoa paikoilleen, liinoja pöydille y.m., pysähtyy)
Pöpöröä? Minäkö? Itsehän sanoitte juuri, että velimiehenne on aivan sekaisin.
RAJU (äreästi)
Sellaista minä en ole koskaan sanonut!
EEVA-KAISA (lyö kämmenensä yhteen)
No, voi sun parkule!
RAJU (hermostuneesti)
Äsh! — Minä annan Eeva-Kaisalie hyvän neuvon. Jos menette Korsun kanssa naimisiin, niin älkää sentähden omistako hänen kiroilemistaan! Ei rakkaus sellaista vaadi.
EEVA-KAISA (silmät pyöreinä)
Rakkaus?! Mikä rakkaus? Ja kuka menee Korsun kanssa naimisiin?
RAJU (etsii hattuaan, lepytellen)
Enhän minä — enhän minä tiedä. Minä vain tulin sanoneeksi, kun luulen huomanneeni, että teillä on jotakin yhteistä —
EEVA-KAISA (melkein huutaen)
Minustako huomannut — minusta?
RAJU (torjuen ja yrittäen peräytyä ovelle)
En tietysti — en! Mutta Korsu ehkä — —
EEVA-KAISA (asettuu oven ja Rajun väliin)
Onko Korsu sanonut jotakin? Mitä hän on sanonut?
Hän on sanonut pitävänsä Eeva-Kaisasta —
EEVA-KAISA (riemastuneena)
Todellako?
— Ja minusta tuntuu, että Eeva-Kaisakin rakastaa häntä —
EEVA-KAISA (ottaa Rajua käsivarresta estääkseen Rajun lähtöä)
Kuulkaa — jos vielä sattuisi tulemaan puheeksi — kiltti insinööri —
RAJU (naureskellen)
Eeva-Kaisa on siis kuitenkin rakastunut? Kyllä, kyllä! Kyllä puhun
Korsulle! (Menee.)
RITVA (tulee keittiön puolelta, aikoo perälle)
Kuule, Raju!
Antakaa hänen nyt mennä menojaan! Hän kai juoksi tavoittamaan sitä hupsua veljeään. (Jatkaa keskeytynyttä työtään.)
Hupsua!? Kuka on hupsu? Rajun velikö?
Ihan täysi hupsu!
Hän on minun mielestäni kovin leikkisä — ja sitä kai et oikein ymmärtänyt. Minun mielestäni hän on paljon älykkäämpi, vilkkaampi ja miellyttävämpi kuin Raju.
Älkää nyt!
Ihan totta! Minä pidän enemmän hänestä kuin Rajusta. Minä luulen, että minä vaihdan veljeksiä.
EEVA-KAISA (istuu hölmistyneenä)
Vaihdatte? (Kimmastuu). Mutta minä sanon, että siitä ei tule yhtään mitään! Sen minä sanon! Insinööri on vakava ja rehti mies — ja tuo lahtari on honkkeli! Neiti ei saa ruveta hassuttelemaan — kun kerran on saanut insinöörin —
RITVA (nauraa)
Sinä et ymmärrä leikkiä — etkä siis tuota honkkeliakaan —
Leikkiä! — Voi, neiti kulta! (Huokaa ja nousee.) Miehen saaminen ei ole mikään leikin asia!
KORSU (tulee ulkoa).
No, mitä se Korsu hommailee?
Onhan tässä — kun talo on kohta kuin muurahaispesä. Menen aukaisemaan näyttämön ulko-ovet. Sinne tulee kuntoon-Iaittajia — maalareita ja muita — — Sitten lähden vähän Timilän Eeron asioille. (Menee näyttämölle.)
On sekin ihme, että sinä reipas tyttö välität tuollaisesta jöröjukasta kuin tuo Korsu!
Se on niitä luonnon ihmeitä.
EVELIINA LELLO (vanhanpuoleinen lihavahko puolirouva, puettu silmäänpistävän lyhyihin hameisiin ja muuten kovin koreiluhaluisesti, esiintyen teeskentelevästi ja lipeäkielisesti, koettaen saada huomattavaksi hienoa käytöstä ja puhetapaa, joista kaikista muodostuu koomillinen sekasotku sivistymättömyyttä ja teennäisyyttä).
Oi, voi sentään! Täällähän minä tapaankin neiti Immilän — vaikka aivan vain ohikulkiessani päätin pilkistää sisään. No, hyvää päivää, neiti! Oi, miten neiti on reipas ja punaposkinen — päivää Eeva-Kaisa — ai, miten täällä on volangeja seinillä — ja tuolla juhlaplaanillakin oli jo kaikki niin peräti dresseerattua —
Kas, kun ei rouva Lello ollenkaan —
No, ajatelkaas sitä skandaalia, että minun on täytynyt nyt päivällä vähän retireerata, kun meille tuli tuo pakanan pyykki-Tiina aamulla, vaikkei sellainen akordikaan ollut — mutta minkä sille öykkärille — ajatelkaas — täytyi vain refuseerata kaikki ideaalini hänen tähteensä — nyt päiväksi — illalla minä tulen, mutta Charlottana minä en mitenkään voinut propeerata —
Saisiko tarjota rouva LelloIIe —?
Ei suinkaan — definitiivisesti ei mitenkään — minä taas lähden — olisin vain — ajatelkaas — kun minun piti prepareerata jo keväällä koko lokaali, mutta en saanut konfikseeratuksi maalaria — eikös sekin ole tuo Jairakan emäntä, joka ratifiseeraa pytinkinsä ulkoa ja sisältä — ja ulkoakin — vaikkei siitä ole kuin neljä vuotta, kun se konstateerattiin — ja sentähden minun on täytynyt negliseerata itseni koko kesän — tuota maalaria — herra Loirosta minä olisin halunnut vähän treenata minun tarpeisiini — ajattelin, että jos täällä voisi tangeerata — kun tuo Jairakka on sellainen barokki — emäntää minä tarkoitan — että minä en voi häntä isoleerata —
Loironen ei ole nyt täällä, mutta kai hän kohta tulee näyttämölle työhön.
Niin, tuo näyttämö! Mitenkähän se oikein farseeraa se näytelmäkappale — se »Nassulan Kallun kihlajaiset» — minuakin siihen pyydettiin, mutta se ei ole kommifoo — korpiväkeä ja piikoja — ja minä returneerasin heti, kun ei kerran eksposeessa ole temperamenttia — vai niin — vai jää herra Loironen sitten sondeeraamatta —
Ehkä sentään kuppi kahvia -?
Olen vähän refuseerattu, kun en tullut visitille — ai, apropoos! Miten käy nyt Preerian Prinsessan, kun neiti Silo on matkustanut — ja kun hän on transporteerannut laulut äänensä mukaisesti?
Täytyy kai jättää, ellei sisareni tule nyt iltalaivalla.
Ai — tuleeko hän Amerikasta? Sepä olisi onni — hän kun on niin erinomainen diletantti ja laulaa niin ruineeratusti. Se ei olisikaan enää mikään pikku priisi — se olisi oikea suurpriisi, se!
MUTKALAN ANSU (hauskan näköinen, virnunaamainen ja vilkasliikkeinen miehen kesseli; tulee ulkoa, kantaen maalarin purkkeja ja pensseleitä, pysähtyy katselemaan paikkaa, mihin hän ne asettaisi)
Hyvää päivää neitoset — emännät ja emäntäpiiat! Loironen käski tuoda, mutta Korsu ei avannut ovea. Helppo oli käskeä, mutta vielä helpompi olla avaamatta. No, sama kai tuo, kun en vaan tahri itseäni — sanoi nuohoja myllärille. Nämä ovat Loirosen Junnun tavaroita. (Asettelee purkit ja pensselit pöydälle papereiitten sekaan, lauleskellen hommassaan:)
N:o 2
Maalari-Junnull' on
mäkitupa-tönttö,
suti, suti-pensseli,
liisteri-pönttö.
Suti, suti-Junnull' on
pimskivi purkki —
suti, suti-maalar' on
ilmetty turkki.
Lysti on naisille
tärpätin tuoksu,
suti, suti-poijalle
kyläkujan juoksu.
Junnu petsailee
ja hän etsailee —
hän se lakkailee
ja hän hakkailee.
Lari, lari, maalari —
tari, tari, mestari —
maalarimestari
Loironen on
— Loironen —
loironen on!
EVELIINA (on loukkaantunut Loirosen puolesta)
Voi, voi tuota Anssua — idylliä siinä ei ole, eikä resurssia, eikä karriääriä, mutta on pienemmistäkin talangeista tehty laulajia, oikeita diletantteja. Anssun pitäisi mennä suomalaiseen oopperaan.
Jaa, suomalaiseen? No, jos vaan osaisin ruotsin kieltä — niin kyllä menisinkin!
(Ritva ja Eeva-Kaisa ovat olleet kovin huvitettuja).
Ehkä nyt sentään käymme sisälle —
Eihän tämä nyt ole oikein irriteeraavaa — eikä minulla ole pieteettiä —
RITVA (avaa oven)
On se Mutkalan Ansu taitava. Onneton hänen hampaisiinsa joutuu!
(Menevät.)
ANSU (huutaa heidän jälkeensä)
Ei hampailla lauleta — ei edes oopperassa!
VILLE (tulee ulkoa, kantaen maalaritikkoja)
Arvaa sen, että sinä vain loilottelet, kun annoit minulle raskaimman taakan.
Se johtuu siitä, että sinä olet väärä ja minä olen oikea kommunisti.
Sen seikan olen sinulle sata kertaa saarnannut.
Mutkalan Ansun ei pitäisi sanoa itseään oikeaksi eikä oikoseksi, kun jo nimikin —
Nimi ei miestä pahenna. Eikä Mutkala merkitse väärää.
Mitä sitten? Oikeatako?
Ei sitäkään. Mutta se merkitsee viisausopillisesti, että kyllä Ansu mutkan muistaa ja osaa erottaa oikean väärästä.
VILLE (nauraa)
Vaikka pistääkin sekä oikeaan että väärään asiaan sellaisen pikku mutkan, joka sotkee asioista oikeat harakan housut.
ANSU (viekkaasti vilkutellen)
Kas, porvareille laittelen sellaisia housuja — porvareille. Ne tykkäävät niistä — ja minusta. Mutta sinä lyöt aina pääsi seinään — tai pusket tyhjää ilmaa. Se on väärin — ja siksi sinä olet väärä kuin väärä raha, joka aina napataan kiinni kolttosistaan. Ha, ha, ha! Sinä olet väärä markan raha, Ville poikaseni — ja siksi sinä pilaat kaiken —
Älä nyt jaarittele päiväkautta! Sano, onko sulla pontikkaa!
ANSU (liioitellulla kauhulla).
Minulla? Sanoinhan jo, että olen korkean hallituksen —
Sinä et ole mikään raittiusvalvoja! Älä syötä pajunköyttä! Sen olet itse keksinyt.
Kuinka sinä voit sanoa minua, oikeata kommunistia valehtelijaksi?
Kuinka sinä voit —?
No, ole nyt vaikka tuhannen peeveliä, mutta jos annat, mitä pyydän, niin kerron miksi sinua nimitetään.
Minuako nimitetään? — Hyh! Nimittäkööt! Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Tämä on kuitenkin vähän erikoinen — oikein akkuraatti-sorttia — oikein viisausopillista meininkiä —
ANSU (ei voi hillitä uteliaisuuttaan)
Mikähän se on? Sanohan!
VILLE (huolettomasti)
Mikä nyt on markkinahinta? Kyllä tiedän, että aiot nylkeä tänään, juhlapäivänä oikein ekstra kurssin mukaan, mutta et minulta. Sano rehti markonki!
ANSU (kyhnii korvallistaan)
Puolentoista metristä kuuluvat makselevan.
Jahah! Minä haluan 50 senttiä. (Ottaa rahaa taskustaan ja kiertää Ansun ympäri, pistäen samalla rahat Ansun ulkotaskuun, leikillisesti.) Kaipa herra valvoja on saanut takavarikoiduksi juuri sellaisen mitan. Mutta älä juoksuta Sirpan metsiin, kuten viimein teit. Muista se!
Entä se nimitteleminen?
Ensin tahdon tietää matkan. Sitten päätän, jos kannattaa.
Kyllähän sinä voit vähän juostakin — nuori mies — se on niin terveellistä.
Tällä kertaa en ehdi. Minulla on askartelua Varvaslahdessa — ja sinne tarvitsen kaverin. Sentähden on tämä puolikas portsuunia tarpeellinen heti.
Varvaslahti? Mitä siellä on tekeillä?
Älä kysele! Se on vaan sellainen jutku, johon ei oikea kommunisti kykene.
ANSU (vilkuillen viekkaasti)
Varvaslahti? Oikea kommunisti?
VILLE (kiusoitellen )
Ja pöpön käpälä! Et sinä kuitenkaan nyt tätä visaa veistä.
Sen verran pidän sinua kuitenkin oikeana, että varoitan sinua taas puskemasta seinään tai tyhjään ilmaan. Ajattele, että lahtarit ovat liikkeellä!
VILLE (tyytyväisenä)
Juuri siksi!
Pidä varas, Naskali! Tai minä julkisesti kiellän sinun kuulumisesi puolueeseen. Sinulla on taas joku nulikkapuuha.
VILLE (kimmastuu)
Älä sinä puhu puolueesta — sinä! H.H.H
Mikä?
VILLE (asettuu Ansun eteen, kimakasti)
H.H.H? Mitä se meinaa?
Sano paikka ensin! Heti!
ANSU (vitkaan)
Turun tiellä — kolmannen kilometritolpan —
VILLE (leveästi)
Eei! Ei sinnepäinkään! En lähde juoksemaan! Lähempänä sen pitää olla!
No, toinen tolppa —
Eikä! Mutta ensimmäinen — oli menneeksi!
ANSU (vastahakoisesti)
No, ensimmäisestä sitten — aidasta oikealla — kohtisuoraan kymmenen askelta lepikköön — sitten seitsemän askelta kohtisuoraan oikealle eli takaisin päin — pysähdy siihen, ettet kompastu!
Mikä siinä sitten on?
Siinä on lahonnut koivun kanto. Kaada se vasemman kintaan puolelle, niin pääset kompastumatta kotia. — No?
Ensi tolppa — kymmenen oikeaan — seitsemän oikeaan — kanto — niinkö?
Just! No, H.H.H.?
VILLE (lähteissään)
Hallituksen hengen haistaja!
Mikä?
VILLE (huutaa ovessa mennessään)
Hallituksen hengen haistaja! H.H.H.!
KORSU (tulee Pekan kanssa näyttämöltä ja kuulevat Villen sanat)
Mitä parkuletta se Ville taas täällä haukuskelee?
Oo, helapää hemmetti! (Osoittaa Ansua.) Onko tuo mies H.H.H.? Sepä hauska! Sellaista epeliä en ole vielä ikinä katsonut silmästä silmään. Sanoppas, velikulta veikkonen, mikä sinusta on sellaisen sorvannut?
ANSU ( pilkistellen viekkaasti)
Millaisen?
Sellaisen kuin olet.
N:o 3 (laulaa) (N:o 1:n sävel)
Tuli, tuli, tuli, tuli Mutkalan Ansulle
nälkä ja puute vieraisiin.
Tuli, tuli hulivili-poijalle raisulle
huolet ja murhe vastuksiin.
Sellainen se sorvasi Ansu-rukan, höh,, höh!
No, ei totisesti! Sitä minä en ikinä usko, että —
Älkää uskoko, että Ansu olisi ilmiantaja! Sellaiseen toimeen hän on liian rehti. Minä tunnen Ansun ja voin mennä takaukseen — Soh, parkule! Tuossahan nuo Loirosen vehkeet ovatkin! (Ottaa purkit ja pensselit pöydältä. Yhden purkin liimaiseen pohjaan on tarttunut muuan paperi, joka huomaamatta seuraa mukana.) Eihän niitä täällä — sitä rikkinäistä järveä vartenhan se sutimestari tarvitaan. (Vie kojeet näyttämölle.)
PEKKA (on heittäytynyt sohvalle istumaan)
Olisikohan Ansu tosiaankin — oikein todella —
ANSU (hauskan vilkkaasti ja eloisasti)
Todella? Mitä? Suurin osa ihmisiä eivät todella ole yhtään mitään. He vaan luulevat olevansa. He leikittelevät — niinkuin tekin leikittelette sotilasta —
PEKKA (nauraa)
No, ainakin se oli totta!
Niin, nähkääs — kun ihmiset luulevat niin paljon itsestään, luulevat he helposti myöskin toisista ihmisistä, mutta tavallisesti huonoa — ei hyvää, sillä hyvän säästävät he itseään varten. Minusta luullaan paljon — jos jotakin. — Ensin, kun muutin tälle paikkakunnalle, luultiin minua viulunvinguttajaksi — kai siksi, että täältä puuttui sellainen.
Ettekö sitten ole —?
Pelimanniko? En edes kitkuttaja. Mutta nuottimies minusta tehtiin siitä huolimatta — tehtiin unilukkari.
No, siihen toimeen kai ei suurta nuottimiestä tarvittu.
Ei — mutta minussa oli sitä liikaakin — lukusijat ja hautajaiset täyteen loilottelin minä omia laulunpätkiäni, joita syntyi ihan itsekseen. Niitä pidettiin tietysti joskus hyvinkin sopimattomina. Minut erotettiin. Mutta kuitenkin luultiin minut kirkolle aivan välttämättömäksi — minusta tuli haudankaivaja.
Se toimi kai ei liikoja laulata?
Koettakaapa mennä syvään santakuoppaan yksinäisellä kirkkomaalla, niin näette, eikö rallatuta. Juuri rallatteluni vuoksi alettiin vihdoin epäillä minun sopivaisuuttani kirkon-mieheksi. Mutta kun joku jotakin epäilee, täytyy hänen myöskin heti luulla jotakin. Kun ei mikään luulottelu kuitenkaan oikein minuun soveltunut, niin alkoi koko seurakunta tuntea pahoinvointia, ja minulle tuli ahdasta ihmisten parissa. Minua ruvettiin vihaamaan, kun ei keksitty mitään sopivaa luuloa minusta. Hihhulia ja isouskolaista yritettiin, mutta niistä luovuttiin pian. Nyt ei minulla olisi ollut muuta neuvoa kuin laputtaa käpälämäkeen, mutta juuri silloin pisti pitäjäämme pitkän nokkansa kommunismi — ja vips — minusta tehtiin kommunisti.
Ehkä olettekin kommunisti?
ANSU (nauraa hihittää)
Olen yhtä paljon kommunisti kuin te olette lahtari. En ymmärrä siitä »ismistä» yhtään mitään. Mutta mitä auttaa kieltäminen! Ei varjon vertaa.
Entä — mitä sanovat oikeat kommunistit - sellaiset kuin tuo jokisivun
Ville —?
ANSU (halveksien)
Ville oli huono suutari — ja ammattimaine ihan pilalla. Hänen arvonsa on noussut senjälkeen, kun hän rupesi luulemaan itseään kommunistiksi ja kun se haiskahtaa jollekin pahalle, niin rupesivat muutkin pian luulemaan hänestä samaa.
Te olette hauskin velikulta, minkä teilläni olen tavannut. Mutta milloin paljastuu tuo H.H.H?
Aivan just heti! Kun minä en koskaan puhunut mitään »nismistä», enkä tehnyt mitään ilkivaltaa, enkä myöskään haudankaivuulakkoa, ruvettiin minua epäilemään ja luulemaan. Tällä kertaa oikein akkuraatti-tarkoituksella iskeä niin, että se tuntuisi. Minua luultiin raittiusvalvojaksi ja annettiin nimeksi H.H.H., jonka äsken itse kuulitte.
KORSU (tulee näyttämöltä)
Mutta Ansu ei ole H.H.H. Minä sen tiedän. (Kuiskaa Pekalle). Se parkule itse itkettää korpea.
ANSU (kuulee tämän)
Ajatelkaas, että itse korpikin itkee minun tähteni.
PEKKA (kovin huvitettuna)
Ai — sinä kostat niille, jotka loukkaavat luuloillaan sinun kunniaasi!
En kosta — en! (Ottaa tikat ja lähtee näyttämölle.) Minä vain taistelen epäluuloja vastaan. (Menee näyttämöovesta rallatellen.)
PEKKA (hypähtää ylös ja etsii tyhjän pullonsa)
Minä ymmärrän sinut, juuttaan jupisteri. Täytä tämä, niin —
KORSU (ottaa Pekkaa kädestä)
Älkää! Tuolla tavoin ei korpi itke. Ei alunkaan.
Hän myy — siitä olen aivan varma! Kyllä tunnen pappenheimiläiseni —
Papin heimon kyllä voitte tuntea, mutta ette Mutkalan Ansua. Noin taas! Ottakaa ensin selvä markongista ja pistäkää sitten salaa seteli taskuun ja kysykää kuin ohimennen, esimerkiksi tähän tapaan: onko täällä päin harakoita tai kettuja tai muita syötäviä lintuja — tai muuta sellaista —
Huudapas tänne tuo Ansu!
KORSU (öräillen)
Noin taas! Ettehän te vain kulje petosmielin — —
Hyi, parkule! Mitä sinä puhut?
KORSU (naureskelee ja menee näyttämön ovelle päin)
No, niin — parkule!
ANSU (tulee rapussa vastaan, laulellen)
N:o 4.
On kulkijan taival kuin korvessa yö,
on sadetta ja tuulta ja salama lyö.
Hei, salama lyö ja ukkonen käy —
ei huomenta honkien latvassa näy.
Vain humina käy —
se korven on työ.
Ei aurinko näy —
on korvessa yö.
Jos korkea korpi vain itkeä vois,
niin kulkijan tielle se kyyneleen sois.
PEKKA (laulaa)
Ei aurinko näy,
On korvessa yö,
Mutt' muualla aurinko paistavi kai:
Sen korpien kyynelet aikahan sai.
ANSU (ihastuen)
Tehän olette ihana ihminen! Te ymmärrätte minun laulujani!
PEKKA (on asettunut istumaan)
Täytyyhän järkeä ymmärtää. Se oli oikea laulu, eikä tyhjä tyyttäys. Parempi kuin kymmenen sanomalehti-ilmoitusta. Ollaanpas rehtiä ja sano, mikä on taksa nykyisin!
Mikä taksa?
KORSU (suosittelevasti)
Tämä on, näetkös, meidän insinöörin veli — kunnon mies, vaikka on puettu noin lahtarimaisesti, mutta jos hän riisuu itsensä, niin — alastomana hän varmasti on —
Mitä se, parkule, nyt pöpisee?
Ei tarvitse riisua. Ansun silmä läpäisee vaikka minkälaiset nursut.
No, sano sitten korven kyyneleen taksa — tai markonki — mikä se lie!
Kaksisataisistahan ne pojat juttelevat —
PEKKA (ottaa rahaa)
Annappas, Ansu, mulle tikkuja tuolta pöydältä!
ANSU (kääntyy pöytään päin)
Annan tai en anna — en tiedä vielä.
PEKKA (nousee ja pistää nopeasti setelin Ansun taskuun)
Älä hae! Ei siellä näy olevan!
ANSU (kiertää pöydän ympäri ja vilkaisee samalla nopeasti seteliin, jonka tunsi saaneensa)
Koko minun näköpiirini on tyhjä tulitikuista.
Entä muusta? Oletko nähnyt oravia ja västäräkkejä tai muita syötäviä tai juotavia vesilintuja?
Juotavia? (Naama kujeellisena.) Näin minä äsken Jairakan kanan pesän.
KORSU (nauttii tästä kaikesta lapsellisella ilolla, nauraa)
Ahaa, ohoo!
PEKKA (kovin huvitettuna)
Missä näit?
ANSU (vilkuttaen silmiään)
Jairakan tallin takana on vikkerimaa. Sen kolmannessa ojassa, viisi askelta tieltä, näin kanan pesän.
Montako munaa näit?
ANSU (peräytyy lähteäkseen, laulaa)
N:o 5.
Yks' muna on korven kotkan vain,
Ja yksi sen poikanen jalo.
Jos poikia sillä ois joukottain,
niin käkenä kukkuisi salo.
(Menee ulos, heiluttaen kättään hyvästiksi).
PEKKA (laulaa saman värssyn uudestaan ihastuneena. Nauraa)
Siinäpä on lysti veitikka! Tämä harvinainen tuttavuus oli kyllä sadan markan arvoinen.
Parkule! Ei se siihen jää. Menkää te vaan perimään munanne!
No, mennään! Lähde sinä Timilän Eeron askareille! Onkin jo aika.
KORSU (lähtee)
Tuon näyttämön kautta pääsette suoraan Jairakan vikkeripellolle. (Menee ulos).
RAJU (tulee näyttämöltä)
Täällähän sinut löydän. Oletko toiminut mitään?
Olen — paljon!
Mitä sitten?
Olen tavannut maailman hauskimman miehen.
Kenen sitten?
Kansanrunoilijan, laulaja-maestron, joka tilanteen mukaan sekä runoilee että säveltää yht'aikaa —
RAJU (pettyneenä)
Vai Mutkalan Ansun, tuon rekirenkuttajan! Hän kyllä täyttää sinun
Iskarioottisi.
PEKKA (myös pettyneenä)
Sen hän tekeekin. (Aikoo lähteä).
RAJU (tuskastuneesti)
Älä nyt taas karkaa! Sano, oletko tavannut Ritvaa?
En.
Etkö sitten autakaan minua pulasta?
PEKKA (tulee alas)
Älähän nyt, hyvä mies, taas aloita! Sinähän pyydät ihan hulluja juttuja. Pyydät, että minä menisin naimisiin sinun morsiamesi kanssa.
No, se nyt oli sellainen tuskan pulpahdus! Koeta nyt pysyä pääasiassa! Minä en mene Ritvan kanssa tänään pappilaan, en kuulutuksille, enkä naimisiin.
Mitä minun sitten pitäisi tehdä?
Puhua asiasta Ritvalle — selittää hänelle — tehdä jutusta loppu — kerrassaan loppu.
Mutta syy! Jokin syy kai on sanottava.
Syy — niin! — No, ensi hätään ja ainakin alkuun pääset sillä, että sanot, ettei sinulla ole tuota kuulutuspaperia, ettet saanut sitä.
Minä jo sanoin hänelle, että tulin sitä tuomaan.
Hävitetään se! Anna se tänne!
Minä heitin sen tuohon pöydälle. (Etsii.)
RAJU (etsiessään)
Ei täällä ole. Onneksi se on hukkunut. Selitä sitten, että olet sen kadottanut. Tässä ei ollut muita papereita kuin nämä isot kartat — (kiirehtien) — ja nämä pitää minun korjata pois. Kohta alkaa täällä iltamaharjoitus — ja suojeluskuntahommat ja — (kokoo kartat ja piirustukset.) Minä vien nämä ylös kammariini. Mene sinä sillä aikaa puhuttelemaan Ritvaa ja sano mitä tahansa sopivaa —
Jokainen sana kai tässä on sopimaton —
RAJU (kartat kainalossa)
Sinä olet niin peräti nokkela — olet useasti ennenkin käsitellyt sopimattomia asioita — ja naisten kanssa tullut toimeen — (kiirehtii lähtöään) — sano, että rakastun yhä uudestaan — harva se päivä — että minulla on seitsemän morsianta — että juttelen unissani heidän kanssaan kaiket yöt — ja kävelen unissani kattojen harjoilla — minähän kävelin kerran poikasena perunakuopan katolla — etkö muista — (Juoksee ulos).
Senkin nulikka — perunakuoppinesi! (Juoksee ulko-ovelle, huutaa.) Pue itsesi kenttäharmaaseen — niin voin sanoa, että kaaduit Sirpan sillalla.
EEVA-KAISA (on tullut sisälle, katselee tyhjää pöytää)
Jopa pöytä onkin tyhjennetty!
Jo. Maanmittari lensi kokille kuin kukko orrelle — ja kynii nyt siellä höyheniään.
Siunatkoon, mitä hullutuksia te juttelette! (Seisoo avuttomana pöytäliinoja ja koruliinoja sylissä). Menkäähän nyt, hyvä herra, tuonne neidin puolelle, siellä on Lellon Eveliinakin.
Sekö kulttuuri-ihminen — se homppa-kymmenen kävijä?
Se juuri! Teistä saisi vakka kannen.
Pidätkö sinä minua kaikkien vakkojen kantena? Häh?
Menkää nyt. En minkäänlaisena pidä teitä, kun vaan menette. Minulla on täällä vähän järjestelemistä.
PEKKA (seisoo mietteissään)
Sinne kai minun pitäisi — mutta ties hänet — mitä on tehtävä — (heittäytyy sohvalle). Eeva-Kaisa hommailee vaan, eikä välitä minusta!
En minä uskalla.
Uskalla? Mitä vikinää se on? Minä autan. (Nousee ja astuu Eeva-Kaisaa kohti).
EEVA-KAISA (pelästyneenä)
Ei! Ei saa! (Pakenee pöydän toiselle puolelle.)
PEKKA (puolittain harmistuneesti)
Kana!
EEVA-KAISA (silmät pyöreinä)
Sus sentään! Insinööri on kukko ja minä olen kana. Mitä tästä lopuksi tulee?
PEKKA (purskahtaa nauramaan, heristäen sormeaan)
N:o 6.
Ai, ai, ai, ai kauno-tukka,
ai, ai, neito parka:
neidon narraa kerran hukka,
jos se on noin arka!
EEVA-KAISA (ihastuu ja unohtaa pelkonsa)
Osaatteko tekin laulaa? Väärin ne sitten parjaavat teitä ja väärin minäkin ajattelin.
PEKKA (laulaa leikillään)
N:o 7.
Väärin on soimata kulkuri-poikaa,
Siellä on tuuli ja tuisku.
Ei ole kulkuri-poijalla heilaa,
outoa sille on muisku.
Antaa sen tulla ja antaa sen mennä.
Sillä on rauhaton rinta.
Ei sille neitosen silmäys lennä —
Sen kulku on elämän hinta.
EEVA-KAISA (seisoo vielä pöytäliinat sylissä)
Älkää totisesti — kun ihan sydämeen koskee. En minä enää usko teistä mitään pahaa.
PEKKA (menee yli näyttämön, aikoen keittiön puolelle, naureskellen)
No, järjestelkää nyt sitten liinojanne! (Pysähtyy, saa uuden ajatuksen). Kuulkaahan, Eeva-Kaisa! (Menee lähemmäksi). Voittekohan te ehkä neuvoa minua? Haluatteko?
EEVA-KAISA (iloisesti)
Niin, mielelläni — jos vaan kykenen.
PEKKA (istuu pöydän kulmalle)
Jos mieheen on rakastunut nainen, josta mies tahtoisi päästä, niin mitä on miehen tehtävä päästäkseen hänestä?
Ei mitään, tietysti.
PEKKA (vilkaisee Eeva-Kaisaan äkkiä)
Olla vaan kuin ahven ongessa. Niin kai naisen mielestä ylimalkaan. Hm! — Mutta jos nyt mies tahtoo päästä irti, niin mikä siinä parhaiten auttaa?
Ei mikään!
PEKKA (hypähtää pöydältä)
Häh?
EEVA-KAISA (alkaa laitella pöytäliinoja)
Jos nainen kerran rakastaa, niin siinä ei auta yhtään mikään.
Mutta jos joku haukkuisi naiselle tuon miehen oikein pataluhaksi?
Ei se mitään meinaa! Jos teihin on joku nainen rakastunut, niin olkaa onnellinen! Ei hän teistä luovu, ellette tuonkaan pahemmin höynäile. (Menee keittiöön).
Höynäile? Mitä pentelettä hän sillä meinasi? Hm! Taitaa olla hullua koko homma! (Juoksee ulko-ovelle, huutaa.) Tule alas! Nopeus, astu sakeasti alas! Ei rupea käymään tällä jästillä.
RAJU (huutaa ylhäällä)
En tule ennenkuin asia on selvä! — Olen lukinnut oveni — ja makaan vaikka viikon. Älä huutele tänne enempää! Minä en enää vastaa.
Etkö vastaa — sinä kanalja? Häh? — Tuli on irti! (Odottaa, paiskaa sitten oven kiinni.) Nuku sitten iäksi, niin kyllä pääset morsiamestasi! (Tulee alas.) Lemmon kakara — jättää minut tällaiseen pihtiin! — Eihän noin viehättävälle naiselle voi mennä törkeyksiä latelemaan. Hän on todellakin niin suloinen ja nokkela, että hän piankin sellaiset aseet riisuisi. Hän on reipas ja älykäs ja — ja minä luulen, että minä karkaan —
RITVA (tulee keittiöstä, sirosti puettuna)
Mitä se Raju huuteli tuolta ylhäältä? Kuulitteko? Hän kai kiirehti minua pappilaan. Nyt olen valmis.
PEKKA (ihastuneena)
Oo — oo! Mikä ilmestys! Te olette kaunis kuin kesä! Tuollainenko kukka heitettäisiin nurkkaan kuin rikkaruoho —
RITVA (huvitettuna)
Nurkkaan? Mitä sanotte?
PEKKA (säikähtää)
Ai —! Antakaa anteeksi! Minä ajattelin juuri näitä juhlia ja tanssiaisia. Ajatukseni pyörivät parhaillaan valssia teidän kanssanne — tai teidän ajatustenne kanssa.
RITVA (huvitettuna)
Mitä merkillistä te nyt taas lavertelette?
Pötyä tietysti! Paljasta pötyä!
RITVA (loukkaantuu)
Ooh!
Ei, ei! Niin, niin — kun ajattelee valssin tahdissa, niin tulee proosasta pötyä. Koettakaapas! (Laulaa ja huiskuttaa kättään valssin laineissa.) Tra, la, la, la la lJa, la la, la laa!
RITVA (purskahtaa nauramaan)
Te sitten osaatte! Te ette kai koskaan joudu keskustelupulaan, te!
Nyt juuri minä olen niin pakananmoisessa keskustelupulassa, enkä saa langan päästä kiinni. Vartiotoimikin alkaa tuossa paikassa — ja minä olen huutavassa hukassa — ellen saa tanssia — ellette te tanssi minun kanssani.
RITVA (huvitettuna)
Tanssiko? Nytkö heti? Niinkö hullusti ovat asiat?
Niin! — Hullusti on koko konkkaronkka — ellette tanssi ja laula minun kanssani tämän iankaikkisen pilkun päällä. (Ottaa Ritvaa vyötäisistä ja tanssii valssia laulaen)
N:o 8.
Hai duulia dullallaa, hai huulia daa!
Tanssin jos pyörteisiin neidon näin saa.
tuntuu kuin liidellä ilmoille pois —
lennellä vieraaseen maailmaan vois.
(Pysähtyvät ja laulavat yhdessä.)
Voi, voi, tätä keinuntaa hurmaavaa!
Oi, oi, minä pelkään, se on surmaavaa.
Voi, voi, tosi haihtuu, vain laulattaa.
lystittää, tanssittaa, naurattaa.
(Tanssivat taas.)
PEKKA (laulaa)
Hai duulia, dullallaa, hai duulia dei!
Ilmoihin asti tää onnemme vei.
Rinnallas kerran kun riemuita saa,
haihtuu mun mielestäin murheitten maa.
(Pysähtyvät ja laulavat yhdessä.)
Hai, dui, anna pilkistää silmihin,
Dui, dui, duli, kiidellä pilvihin!
(Katsovat toisiaan silmiin.)
Hai, dui, tuli silmistäsi tulvahtaa —
dui, dui, palo sielussani hulmahtaa.
RAJU (on tullut sisälle niin ajoissa, että on nähnyt Pekan ja Ritvan tanssivan, ja katsellut hämmästyneenä. Tanssi alkaa uudelleen.)
RITVA (säikähtyneenä)
Aih!
Oh! Mesopotamia! (Seisovat liikkumattomina ja noloina.)
Esirippu.
Sama huone, myöhemmin.
PEKKA (seisoo lähellä telefoonia)
Tämä sattui kyllä vähän pahasti — näin palokunnan juhla-illaksi, mutta kohta kai tämä rytyytys on ohi. Sanoit kai tästä palokunnan johtomiehille.
EERO (seisoo pöydän lähellä)
Sanoinpa tietenkin — mutta mitäpä heistä! Kaikkihan he ovat Sirpalla. Lotat vain vähän kimsuilevat, kun heistä useimmat kuuluvat juhlaohjelman suorittajiin.
Ne täällä kyllä ovatkin käyneet pärpättämässä jos jotakin. (Telefooni soi, ottaa kuulo-torven.) Halloo! — Selvä! Kaikki kunnossa. (Panee torven pois.) Esikunnasta käskettiin venhemiehet varuilleen — kohta tarvitaan. Onhan meidän »laivastomme» kunnossa?
Miehet lähtevät juuri rantaan. Ei tarvita muuta kuin merkin anto täältä.
PEKKA (kävelee)
Kumma, miten tämä on jännittävää! Eikö sinustakin?
Eipä ilmankaan! Sen kai tekee tuo laivastohyväkäs, joka tavallaan on myöskin meidän harteillamme. Joko kuulit telefoonissa ampumista?
Jo — mutta harvakseen. Aivankuin kokeeksi. — Minä pelkään tuota takahyökkäystä Saviolta päin. Jos he ehtivät kiertämään meidät sieltä selkämme takaa.
Savioltahan soitetaan — heti kun vihollisia näkyy.
Kyllä — mutta jos tulee isompia joukkoja. Jairakan tiiliuunille jätettiin liian vähän — kymmenen miestä.
Onhan tiiliuuni erinomainen — ja sen asema vielä parempi.
Selkä on kuitenkin aina selkä! Jospa nyt edes rynnäkkö alkaisi pian, ettei menetettäisi aikaa. Mutta aikaapa vihollinen kai juuri tahtookin voittaa — koska ei hyökkää. Ja kaksi miestä vain Savion tiellä!
Onhan siellä toki telefooni!
Niin on! Ja molemmilla pyörät. Toinen poikkeaa kauppiaalle soittamaan ja toinen porhaltaa tänne suoraa tietä.
Näetkös nyt! Eihän Savio niin selän takana ole. Sehän on meidän edessämme.
Edessämmepä kylläkin, kun se on meidän vastuullamme. — Äsh! Minua ilettää tällainen tuumiskelu! Kunpa jo alkaisivat nujakan! Lempo soikoon! Minusta ei ole ajatusten märehtijäksi — toimia minä tahdon. Sirpalla minun pitäisi olla. Minulla olisi siellä muistakin syistä paljon mukavampi olla kuin täällä. Muuten, minä luulen, että tämä taistelu päättyy hyvin pian. Meille tulee yli-ote, heti kun »laivasto» komennetaan liikkeelle.
Niin tulee, ellei vitkastella niin, että Saviolta ehditään hyökätä.
Hm! Silloin se yli-ote keikahti. — Sellaista hiivatin arpapeliä on sota. Kaikki riippuu liikkeitten nopeudesta ja onnistumisesta. Siksi pitää olla kuin viilipytty — eikä ihmisen veri saa kiehua. (Heittäytyy sohvaan.)
Sellainen se Naplonkkakin kai oli.
Punaparta! Niin! Niin kai! — Viilipytty! (Asettaa kädet niskan taakse.)
Oi, oi, oi, oi!
EERO (istuu pöydän reunalle)
Sinä näyt olevan hermostunut! Viime kesänä sinäkin olit kuin viilipytty
— Kiireisissä — muistathan! —
En muista mitään! — Hai duulia dullailaa!
Taidat olla pikiintynyt?
Joutavia! Kehen minä olisin -? — Laula, kuule, jokin laulu!
Illalla saat kuulla minun loilotustani. Olen pakotettu esiintymään
Preerian Prinsessassa, jos siitä tulee mitään.
Miksi ei?
Morsiameni pitäisi esiintyä prinsessana, mutta hän on matkustanut.
Vai niin! (Hyräilee valssia ensi näytöksestä.)
EEVA-KAISA (tulee keittiön puolelta ja menee suoraa päätä telefoonin luo).
Minun pitää soittaa!
Eipäs pidäkään! (Pyöräyttää Eeva-Kaisan telefoonin luota.) Pappilan muori käski paistia kääntämään!
Antakaa olla — julmettunut! Luuletteko minua niin tanssittavanne kuin neitiä äsken!?
Mistä sen tiedät?
Näin tuosta avaimen reiästä.
Soo! Vai kurkisteli Eeva-Kaisa naaran napin silmäänsä. Rangaistaanpa!
(Tanssittaa väkisin Eeva-Kaisaa, laulaen.) »Hai duulia» j.n.e.
EERO (nauraa ensin, mutta alkaa sitten viheltää samaa säveltä.)
EEVA-KAISA (voivottelee ja pyytelee päästämään, mutta tanssii kuitenkin mukana.)
(Telefooni soi.)
PEKKA (jättää silmänräpäyksessä Eeva-Kaisan, joka tanssii vielä pari kierrosta, yksinään).
Ai — Ammonin lapset! (Telefoonissa.) Haiduulia dullallaa! — Mitä? Halloo minä huusin. On — Pekka Halla. — Niin — niin — vai niin — kuusiko? Mutta tiiliuunilla on ainoastaan kymmenen miestä. — Hm! — On ymmärretty! Kuusi miestä heti! (Panee telefoonin kiinni.) Eero! Lentäen uunille! Lohikivi meijerin takana on kuivilla — kari kiven juurella paljaana. Kiven taakse lähetettävä kuusi miestä, ampumaan sivulta sillalle hyökkääjiä. Juostava rantalepistöä meijerin taakse! Nopeasti! Kuusi miestä! Ammuttava sillalle!
EERO (on hypännyt pöydältä)
Selvä! (Juoksee ulos.)
PEKKA (huutaa Eeron jälkeen)
Veivät peijakkaat kuusi miestä meidän uuniltamme.
EERO (mennessään)
Jäipä kuularuisku!
Kaikkeen sitä tottuu, kun tällaiseenkin hirmuiseen hötäkkään! Mutta olisipa tämä totta, niin ihan kauhusta kuolisi.
Vielä mitä! Eeva-Kaisa on ihan oikea rintamalotta, kun tanssii kuulien vinkuessa.
Eiväthän Lotat tanssi — te taas höynäilette.
Kun on niin urhea, tarkoitan.
No, menkää nyt pois siitä, että saan soittaa leipurille. Leipä ei riitä voileipiin.
Nyt ei voi soittaa.
Minun täytyy. Ravintola-telefooni on rikki.
Tästä ei nyt pääse — isänmaa on vaarassa.
Älkää nyt hupsiko! Voileivät ovat paljon tärkeämmät kuin teidän isänmaanne.
Mitä niitä voileipiä suotta! Jos kaikki kaatuvat, niin kuka ne syö.
Voi, voi! Minun täytyy soittaa. Missä Korsu on?
Sodassa. Lie jo kaatunut.
Minä en usko teidän juttujanne enää pennin edestä. Suotta minua peloittelette.
PEKKA (ottaa Eeva-Kaisaa kädestä ja vie hänet pois telefoonin läheisyydestä)
Mennäänpä vähän kauemmas tästä puhelinkoneesta' Sirpalla ammutaan niin jumalattomasti — ja lankaa myöten voisi joku kuula eksyä —
Älkää luulko, että minä niin tuhmia uskon! Te vain pelkäätte minun soittavan — niinkuin kohta soitankin. Haen neidin, ellette —
Missä neiti nyt on?
Hän on korjailemassa sisarensa pukua, joka tuli äsken.
Pukuko?
Äsh! Sisar tietysti!
Ratkesiko sisaren puku Amerikan matkalla?
Ei Helinä-neidillä olekaan vain yhtä pukua, eikä kahta. Niistä ei huolta — mutta hän tulee esiintymään tänä iltana Preerian prinsessana, kun postineidin täytyi matkustaa — ja sentähden pukua pitää vähän muutella.
Onko Helinä-neiti sitten niin valmis osaansa?
Kuuluu pelanneen sitä Amerikassa monta kertaa.
Vai niin! No, mitä emäntäsi muuta tekee?
Menkää katsomaan!
En voi. Tuo pörisijä ei päästä. — Itkeekö hän?
Ei —- eikä ainakaan enää tanssi.
Hyräileekö hän hai duulia dullallaa?
Kuulkaapa, kenraali! Jättäkää te meidän emäntä-neiti rauhaan! Hän on teidän veljenne morsian.
No, annetaan hänen sitten itkeä sitä surkeutta! Tanssimmeko taas?
Hyi — pannahinen! (Juoksee keittiön puolelle.)
Sainpas lähtemään! (Telefooni soi.) Halloo! Vai niin, vai Saviolta. No? — Mitä? Kaksikymmentä miestä? Ja kaikki pyörillä -? Oi, Kapernaumin kauhistus! Etkö ehtinyt ennen heitä? Vai niin! Jäit taistelun ulkopuolelle! Toverisi kai pääsi? Hyvä on! (Panee kuulotorven pois, juoksee avaamaan akkunan ja viheltää pilliin, huutaa ulos.) Pyörän selkään nopeasti! Tiiliuunille! Kaksikymmentä vihollisen polkupyörää tulossa Saviolta. Kuularuisku soimaan! (Ulkoa kuuluu »selvä!» — Sulkee akkunan.)
RAJU (tulee katsomosta puettuna suojeluskuntapukuun).
Ahaa, Raju-poikaseni. Hyvä, että tulit. Annoitko laivaväelle tarkat ohjeet?
Parhaani mukaan. Lähtevät heti.
Jää sinä nyt tänne vartioon hetkeksi. Minun täytyy itse piipahtaa pyörällä tiiliuunille. Siellä on vaara tulossa.
Minä tiedän. — Puhuitko sinä jo Ritvalle siitä, mistä pyysin?
En ehtinyt, kun tulit keskeyttämään.
RAJU (vähän nolona)
Jos tapaat — niin älä viitsi puhua mitään!
Pekka
Niinkö? Etkö haluakaan erota?! Ja minä kun jo kohta luulin olevani naimisissa hänen kanssaan!
RAJU (kärsimättömästi)
Ei se nyt sentään niin helposti käy! Ei sitä pieni valssi yksin tee.
PEKKA (on löytänyt lakkinsa)
Valssi juuri sen tekee! (Taputtaa Rajua olalle.) Valssi yksin — usko pois! Se selvittää sotkuisen vyyhdin. Se kirkastaa hämärän. Se avaa nupun, jos nuppua on. Se panee kukkimaan karunkin maan. Se vaikuttaa kuin aurinko. Hoida tarkasti telefoonia — ja tee määräysten mukaan!
Kyllä tiedän!
PEKKA (hyräilee »hai duulia» mennessään).
Kylläpä veli-Pekasta on tullut runollinen!
EEVA-KAISA (kurkistaa keittiön ovesta)
Ai — insinöörikö täällä onkin! (Tulee sisään.) Teidän veljenne oli äsken ja kielsi minun soittamasta — vaikka parhaillaan tehdään voileipiä.
Pitääkö silloin soittaa?
Äsh! Älkää nyt ruvetko veljenne löpinöitä matkimaan! Kun leipä loppuu, niin pitää soittaa leipurille.
Nyt ei voi soittaa vähään aikaan! Odottakaa nyt pieni hetki! Kohta tämä krampampuli päättyy.
Noo, — minä odotan. (Ryhtyy korjailemaan liinoja y.m.)
Yhäkö neiti vielä sitä siskoansa pynttäilee?
Täytyy pian saada valmiiksi puku, kohta on ilta käsissä.
Niin taitaa olla! Kuule! — Oletko nähnyt — onko neiti itkenyt?
EEVA-KAISA (hämmästyy)
Itkenyt? Tehän kysytte ihankuin teidän veljenne. Minkä ihmeen vuoksi hän itkisi?
Kysyikö veljenikin —?
Kysyi kyllä, mutta on ihan suotta udella. Ei nyt sentään yhden valssin tähden itkemään ruveta.
Niin! Eihän yhden tähden. — Osaako Eeva-Kaisa valssia?
Tottapa tietenkin.
Uskooko Eeva-Kaisa, että valssi avaa nupun —?
Minkä nupun?
Kukan nupun tietysti — jos nuppua on — ja että se vaikuttaa kuin aurinko?
Kuinka noin viisas mies puhuu tuollaista persiljaa?
Eihän näissä asioissa viisaus auta — näissä lemmen asioissa — tietäähän
Eeva-Kaisa sen.
EEVA-KAISA (huokaa)
Ei auta, ei! — Onko insinööri jo tavannut Korsua?
En ole. Mutta minä kyllä ohjaan sen asian selville vesille —
No, sitten insinööri on oikein miesten mies — ja minä teen vaikka mitä insinöörin hyväksi.
RAJU (kuin itsekseen)
Osaisinkohan minä tuota valssia?
Sanoinkin jo neidille, että insinööri on ihan toista kuin tuo kapteeni-höynä — vai mikä luutnantti hän lie. Nimitin häntä piloillani kenraaliksi — ja vielä mulla on korpraali jäljellä häntä varten — ja vanjunkkari ja kersantti — ja — sapööri ja —
Onko Eeva-Kaisa tanssinut koskaan »hai duulia»?
En eläissäni — paitsi veljenne kanssa äsken, kun hän —
Soo — sapperment! Se mies sitten ehtii jos mihin! Hän tietenkin treenasi itseään. Minäkin koetan heti. (Lähenee Eeva-Kaisaa.)
EEVA-KAISA (peräytyy)
Mitä?
Hai duulia dullallaa! Minä tahdon —
Älkää nyt! Miksi kaikki ihmiset tahtovat minulta »hai duuliaa»?
Sinähän lupasit tehdä minun hyväkseni vaikka mitä.
No, niin — no — jos se nyt on ihan välttämätöntä
RAJU (tanssittaa Eeva-Kaisaa, laulaa)
N:o 9. (Sama kuin N:o 8).
Hai duulia dullallaa, hai duulia dei!
Ilmoihin asti tää onnemme vei.
Rinnallas kerran kun riemuita saa,
haihtuu mun mielestäin murheitten maa.
(Pysähtyvät).
Hyvinhän tämä menee! No, millekäs tuntuu?
Ei yhtään millekään!
No, jatketaanpas! (Laulaa ja tanssivat.)
Hai, dui, anna pilkistää silmihin, dui, dui, duli, kiidellä pilvihin!
(Pysähtyvät).
Eikö vieläkään synny mitään erikoista tunnelmaa?
Eei! — Vähän vain huimaa oudokseltaan.
RAJU (katsoo silmiin ja laulaa oikein epätoivon vimmalla)
Hai, dui, tuli silmistäsi tulvahtaa —
Dui, dui, palo sielussani hulmahtaa.
Eikö vieläkään?
Miltä tässä nyt pitäisi tuntua sitten?
Oi, oi! — Se on kai siinä, ettei ole nuppua ollenkaan. (Tanssittaa uudelleen vimmatusti ja laulaa). Hai duulia, dullallaa, hai duulia daa!
(Pysähtyvät äkkiä.)
KORSU (tulee katsomosta)
Hei, hei! — Noin taas! — Parkule!
Lopeta nyt jo siihen, Korsu! — Älä sano enää enempää — muuten varmasti laukaiset jonkun tyhmyyden. Asia on yksinkertaisesti niin — että —
EEVA-KAISA (hätääntyneenä)
Niin — niin se on, ihan vissisti —!
No, olkoonpa niin tai näin! Mitä, parkuletta se minua liikuttaa! (Aikoo keittiön puolelle.)
EEVA-KAISA (juoksee Korsun eteen)
Ei, Korsu! Ei se ole niin eikä näin —!
RAJU (menee väliin)
Älkää nyt ruvetko sotkemaan! Minä tahdon oppia tanssimaan »hai duulia» — siinä kaikki. Eeva-Kaisa auttoi minua ystävällisesti — ja niin sinäkin auttaisit jos osaisit —
Mitä erikoista osaamista siinä sitten on!
No, osaako Korsu sen?
Mikä siinä nyt olisi! Osaanhan minä mokoman lönkötyksen.
RAJU (menee Korsun toiselle sivulle)
Kuule, Korsu! Jos vähänkään olet minun ystäväni, niin sinun pitää heti tanssia Eeva-Kaisan kanssa. Katsohan, tässä tanssissa on jokin salaisuus, josta sinunkin pitää päästä selville — ja Eeva-Kaisakin pääsee selville — ja — no annapas kieppua nyt —
Parkuleko tässä rikeeraamaan —!
Saat nähdä, että kirkastuu kohta! Tämä valaisee kuin aurinko — ja nuppu aukenee — jos nuppua on —
KORSU (Eeva-Kaisalle)
Insinööri on menettänyt järkensä — ei taida olla hyvä vastustella —
Laula myöskin, jos vain suinkin osaat! Minä autan. (Laulaa ja toiset tanssivat.)
KORSU (tanssii kömpelösti, polvet koukussa, ja haidullattaa ilman sanoja).
EEVA-KAISA (loistaa onnesta ja äännähtää joskus laulun mukana)
»Voi, voi!»
Tpruu! Pysähtykää nyt — ja katsokaa toisianne silmiin! Noin! (Jatkaa laulua).
EEVA-KAISA (kun laulu loppuu)
Voi, Korsu, voi! (Heittäytyy kaulaan). Voi, voi, kuinka ihanaa!
No, siinä se nuppu aukeni! Salaisuus selkeni.
KORSU (hämillään)
Oikeinko sinä Eeva-Kaisa vakavissasi? —
EEVA-KAISA (irroittautuu kaulasta ja painaa päänsä alas)
Ethän pahastu, Korsu?
KORSU (vetää Eeva-Kaisan mennessään katsomon puolelle)
Mennäänpä katsomaan, miten laivasto lähtee liikkeelle. (Huutaa taakseen Rajulle.) Naskali-Ville juoksi äsken rantaan — sitä minun piti tulla sanomaan (menevät).
RAJU (juoksee hänen jälkeensä, huutaa ovesta)
Jos huomaat jotain epäilyttävää, niin tule sanomaan! (Sulkee oven.)
(Pekka ja Eero tulevat).
Onko soitettu?
Ei ole tapahtunut mitään isänmaallista —
Muusta maallisesta en väiltäkään! Itse lempoko tässä leikkiä lyö — kuiviin palaa koko soppa, ellei loppu-spurtti ala heti.
Soita kievariin!
Niin — soita esikuntaan!
PEKKA (menee soittamaan)
Kievariin! — V.P.K:n vartiosta puhutaan. Kaksikymmentä pyöräilijää hyökkää kohta tiiliuunille. Siellä on meillä vain neljä miestä. Asema täällä selkäpuolella vaarallinen, ellei ratkaisu tapahdu pian. Mitä? Lähetti meni jo sinne viidenneksi. Meitä on täällä kolme. On kyllä. Asetin kuularuiskun ampumaan sivulta — riihimäeltä — maantieltä eivät pääse — heidän täytyy hajaantua. Vai niin! Odotetaan sitten! Selvä! (Panee torven pois).
Ei mitään muutosta?
Ei! Kerran jo oli näyttänyt kuin olisivat alkaneet hyökkäyksen, mutta se olikin ollut koe saadakseen selville meidän asemamme.
Mutta yritys ei onnistunut tietysti?
Ei yhtään laukausta ammuttu meidän puolelta.
Olisi pitänyt ärsyttää — joillakin laukauksilla. (Lähtee ulko-ovea kohti.)
Minne menet?
Menen katolle — merkkilippuni luo.
Katsokin, että nyörisi ovat kunnossa!
Kyliä nousee — minä olen sitä koetellut — kun vaan saan merkin. (Menee ulos.)
PEKKA (heittäytyy sohvaan)
Hyi, hitto! Kun ei voi mitään tehdä!
Tanssi »hai duulia» taas, niin rauhoitut. (Istuu akkunan luo.)
Pyh! — Luuletko, että ammunta kuuluu tiiliuunilta tänne?
En usko! Tiheä kuusikko on välissä ja tuuli käy sivulle.
Niin kai! Ei edes sitä iloa meille sallita. (Hyräilee preeria-laulua.)
Osaatko sinä preeria-laulun?
Olenhan minä, herra nähköön, laulanut siinä Samin osan — kerran maailmassa.
EERO (hypähtää ylös ja lähestyy)
Älä nyt! Kuulehan, veikkonen! Sinähän minut pelastatkin Samista.
Mitä varten?
Minulla on niin paljon muutakin touhua — minulla on iso rooli näytelmäkappaleessa — ja — nyt, kun tuo Amerikan neitonen kuuluu laulavan prinsessan, niin sinä sovit paremmin — laulat paremmin ja — jumala ties minkälainen laulajatar hän on —
PEKKA (nauraa)
— ja kun sinun mielitiettysi on matkustanut — eikä ole preerian prinsessa —
Joutavia! Älä nyt rupea härnäilemään! Sehän on samantekevä tietysti —
Niin, tietysti! Oletko nähnyt tuon amerikattaren? Onko hän kaunis?
Totta kai hän on kaunis — sehän on itsestään selvä asia.
Vai itsestään selvä! Et siis ole nähnyt? Yhtähyvin hän voi olla ruma kuin synti.
No, kai sinä nyt yhden laulun ajan kestät.
Ahaa! Sinä olet nähnyt — ja hän on ruma!
En totisesti — mutta kun sisar on kaunis, niin —
Sisar? (Sulkee silmänsä). Hai duulia dallallaa! (Äkkiä) Onkos sinulla puku kunnossa?
No, totta kai! Sinä siis laulat! Oi, oi! Sinä olet mainio mies —
Älähän nyt! En ole vielä luvannut.. (Hypähtää ylös kun telefooni soi.) No vihdoinkin! — Halloo! V.P.K. (Sivulle.) Saakeli kun siellä ammutaan! Halloo — jaa! Hyvä on! — Heti! — Selvä! (Panee kuulotorven pois.) Jopa räiske käy! (Rientää akkunaan, jonka Eero on avannut, puhaltaa pilliinsä kolme vihellystä.) Siinä lähti laivasto! Parissa minuutissa täytyy vihollisen hajaantua, kun meidän miehet hyökkäävät niskaan.
Peijakas, ettei saa olla näkemässä! Siellä oli kai pauketta?
Taukoamaton rätinä!
EVELIINA (tulee ulkoa)
Oh! Pardong! Häiritsenkö herroja?
Bombardemang, madam! Ette mitenkään! Meillä on niin ikävä, että kuihdumme kuin kukkaset sateen jälkeen. Miten voimme palvella?
Oh! Te olette aina yhtä kohtelias kavaljeeri, oikea kandelaaberi, herra Halla — kyllä teidät tuntee kun kerran on presenteerattu — te konserveeraatte niin vulgääristi —
Teitä taas, rouva Lello, on vaikea tuntea, sillä te yhä nuorennutte ja somistutte. (Tervehtii.)
Niin, hi, hi, hi! — Eeron kanssa me olemme vanhoja tuttuja —
Oikein vanhoja!
Minä vaan pistäysin konsulteeraamaan — kun minä olen odottanut maalaria koko kesän, enkä mitenkään saa lanseeratuksi herra Loirosta — vaikka meillä pitäisi —
Putzen, polieren und blank machen?
Puleerata — just — sekretäärit ja muut möblemangit ovat niin koliseeraantuneet, että moni kohta pitää uudelleen profaneerata ja tapetit — uudet tapetit pitää saada salonkiin ja —
— ja tualettiin —
Ehei! Tualetti-byroo ja peili ovat hyvin paralyseeratut — mutta seinät ja katot ovat pahimmin solideerauksen tarpeessa — ja sentähden minä haluaisin konfikseerata herra Loirosen, että saisin resoluutin tälle asialle.
Mahtaakohan se, Loironen peijakas, olla immuuni —?
Niin se on! Se on niin immuuni mies, että Jairakasta ei vaan lähde — kun se on nyt niin esangsissaan se Jairakan emäntä, että maalauttaa kohta jo vainioaidatkin, tehdäkseen itsensä niin primitiiviseksi, että kohta jo poseeraa koko fasaadinsa, mutta minä en ole sellainen parasiitti, että minä ikäni kulkisin neglisecrattuna ja ratineerattuna hänen tähtensä — minä prolongeeraan tänään Loirosen — herra Loirosen, aioin sanoa — ja prenumereeraan —
Mistähän tuon Loirosen nyt löytäisi obduseerattavaksi ja makadamiseerattavaksi?
No, kun sanottiin, että häntä voisi tangeerata täällä.
PEKKA (tarjoaa käsivartensa)
Jos sallitte — olkaa hyvä ja seuratkaa minua tuonne juhlakentälle, niin ehkä hänet siellä saamme mausoleumiin.
Te olette oikea djentlemanni vielä prepareeratumpi kuin teidän veljenne, oikea följetongi — mutta minä en halua mankeerata noita Charlottia — kun minulle itselle ei sopinut nyt fungtsuneerata — kiitos ystävällisyydestänne — menen kernaammin katselemaan puitten latvoja, sillä herra Loironen viettää kaikki semesterinsä jossain korkealla, ehkä nytkin.
Ahaa! Hän piiloilee puissa kuin orava —
No, ajatelkaas — tuo Jairakan emäntä denatureeraa niin tarkasti kaikki hänen olinpaikkansa, että täytyy turvautua —
Mutta te olette sen keksinyt —
Niin olen — minä olen analyseerannut herra Loirosen ihan kokonaan — hyvästi vaan, hyvät herrat — ja kiitos hauskasta seurasta ja konservatsuunista minä olen vallan parafineerattu — (menee).
PEKKA (kumartaa)
Ja me ihan galvaniseerattuja! (Nauravat ihan katketakseen.) Oi,
Baabelin sekoitus — mitä sait sinä aikaan!
Hänhän on ihan pahasti hassastunut herra Loiroseen.
No, aivan denatureeratusti! (Kuuntelee.) Mitä se on?
EERO (syöksyy akkunan luo)
Kuuluu melua —
PEKKA (myös akkunan luo)
Minä luulen, että se kuuluu Varvaslahdesta päin. Mitä tulimmaista tiellä on tapahtunut?
Eivät kai ne peijakkaat vaan ole päässeet joen yli yllättämään —?
Ei! Jokaisessa mutkassa ja kärjessä on vahti ja veneet tällä rannalla
KORSU (syöksyy sisään katsomosta)
En minä suotta sitä parkuletta epäillyt.
Mitä on tapahtunut?
Naskali-Ville on varastanut kaikki venheet —
PEKKA ja EERO
Mitä sanot? Näitkö? Miten?
Pikkupojat olivat hengen edestä juosseet nuoraa hakemassa köynnöksen sitojilta tuolta päärapulta — heiltä kuulin — kun miehet saapuivat rantaan, olivat jo joella menossa —
Oi, Jerikon muurit!
RAJU (nopeasti ulkoa)
Venheet eivät voi lähteä —
PEKKA (ankarasti)
Ne ovat varastetut! Mutta missä oli vahti?
En ymmärrä koko juttua. Menen rantaan. Soita esikuntaan! (Juoksee kiireesti katsomon ovesta.)
PEKKA (huutaa jälkeen)
On uitava joen yli —!
Minä menen mukaan ja vien lisää köyttä — (nopeasti perässä).
Kuule, Eero! Sinulla on juoksussa ensi palkinto —
Minä juuri ajattelin, että minä käyn siellä. Olen jo takaisin ennenkuin nuo edes ehtivät rantaan.
Jos »laivasto» on menetetty, niin puolet miehistä rintamalle ja toinen puoli uunille!
Ja me hirteen! (Nopeasti katsomoon.)
Oi, Jerusalemin hävitys! (Menee soittamaan.) Kievariin! — V.P.K:n vartiosta ilmoitetaan, että venheitä ei ainakaan heti voida lähettää. Sanotaan, että ne ovat varastetut — Niin! Enempää en tiedä! Lähetin juuri ottamaan selvän. Kyllä, varmasti! Kaikki tehdään — mitä voidaan. Hm! Hiiteen tietysti! Ilmoitan heti, kun saan tietää. (Sulkee vihoissaan telefoonin.) Kuka siellä?
TROKARI JUSSI (lyhyt, paksu ja pyöreänaamainen köntys tulee ulko-ovesta).
Minähän täällä!
Kuka olette? Mitä tahdotte? — Aa! Eikös se ole trokari-Jussi? Anteeksi — muuta nimeä en —
Trokari-Jussiksihan minua sanotaan —
No, mitä asiaa Jussilla on? Tässä on vähän kiireitä meillä —
Tulin vaan sanomaan siitä minun veneestäni, jonka Timilän Eero otti —
No, mitä siitä? Eikö hänellä ollut lupa siihen?
Kyllähän akka juuri luvan antoi — mutta minä en — ja sentähden kävin juuri ja otin airot venheestäni — —
No, pitäkää ne sitten, kun kerran olette saanut. Teidän venheestänne ei meillä ole enää mitään apua. Pitäkää siis airotkin!
Niinhän minä yritinkin, mutta sitähän juuri tulin sanomaan, että kun nousin juuri rannasta pellon jalkaan, niin Hajasmaan Hemmi tuli juuri minua vastaan ja otti airot olaltani. Siinä kun sitten juuri riitelimme, niin yht'äkkiä keikahutti Hemmi minut juuri pyörtänöpielukselle ja meni rantaan. Minä valitan tästä —
Minäkin valitan teidän surkeuttanne!
JUSSI (ymmärtää väärin)
Niin, eikös olekin juuri valittamisen syytä? Hemmiliähän on itsellään venhe. Miksi hän rupeaa ryöstämään juuri minun airojani minun omalta olkapäältäni!
Ja painamaan teidän oman olkapäänne pyörtänöön!
Niin juuri — olkapään! Tuohon juuri koskee vieläkin juuri ankarasti. Lensin kuin vettynyt rasu — juuri noin — tuolle olkapäälleni. Hemmihän on tunnettu juuri julmettuneista voimistaan.
Miksi sitten rupesitte sellaisen julmettuneen kanssa riitelemään?
Oikeuteni puolesta tietenkin! Eivätkö ne olleet juuri minun aironi?
PEKKA (hauskasti)
Juuri teidän ne ehkä olivat, mutta juuri siksi, että vene oli juuri vuokrattu, niin Hemmi arveli kai, että juuri hänellä oli oikeus puolellaan.
Hänellä ei juuri ollutkaan —
Odottakaahan! Täällä tulee joku. (Menee nopeasti ja avaa oven katsomoon.)
EERO (tulee hengästyneenä).
Ei tarvinnutkaan — rantaan asti —
No, mitenkä on?
Tulivat vastaan — laululavan takana — venheet lähtivät sentään — mutta vaan kolmekymmentä miestä — enempää eivät kannattaneet — toiset menevät rientomarssissa uunille — tuolla — (Viittaa akkunaan.)
PEKKA (menee nopeasti akkunan luo ja huutaa ulos).
Viisi miestä riittää uunille! Kaikki loput rintamalle! Jakautukaa! Noin! Rientomarssiin — eteenpäin! (Menee telefooniin.) Kievariin! Halloo! On V.P.K:sta! Laivasto lähti kuitenkin jo! Niin — lähti. Mutta vain kolmekymmentä kantoivat venheet. Viisi meni uunille ja loput tulevat Sirpalle. Vai ehtivät sittenkin ajoissa — hyvä on! Täällä kaikki hyvin' (Panee kuulotorven pois). Venheet ehtivät, kuulin ma, vieläkin ihan ajoissa! — Sinä et tietystikään ehtinyt kuulemaan itse tapahtumasta muuta kuin pääasian?
En paljoa! — Täällähän on trokari-Jussi! Mitä hän asioitsee?
Jussi on tavallaan sotkeutunut tuohon venhejuttuun. (Jussille.)
Odotahan nyt hetkinen, niin me pian selvitämme teidän airotappelunne.
(Eerolle.) Naskali-Ville saatiin siis kiinni?
Hänet tuodaan tänne — ja Mutkalan Ansu myös!
Mitä Ansulla on tässä tekemistä?
Hänhän se on sankari! Oikea Nelson, joka pelasti meritaistelun — ja märkä kuin sorsa!
Soo! No, kuka olisi uskonut! — Mutta se onneton vahti!? Ken se oli?
Hajasmaan Hemmi.
Se oli juuri Hemmi, joka minulta airot ryösti.
Ahaa! Nyt minä ymmärrän. Tapellessaan teidän kanssanne myöhästyi Hemmi vahtipaikaltaan. Trokari-Jussihan taitaa ollakin syypää koko skandaaliin.
Mihin syypää? Syypää siihen, että tulee ryöstetyksi? Ohoh — teidän komentoanne!
Kohtapa saamme nähdä! Tuleeko Hemmi tänne?
Tulee. Hän ei voinut jättää niin tärkeätä vankia kuin Naskali-Villeä.
LOIRONEN (tulee katsomosta, huutaa taakseen)
Eivät ne köynnökset riitä! Näyttämön edus jää ihan tyhjäksi. Sanoinhan jo äsken, että on hankittava lisää. (Vetää oven kiinni.)
Miksi ei Loironen ole puettuna kenttäharmaaseen — eikä ole mukana?
Puettunako? Kahta herraa ei voi palvella. Minä maalaan palokunnalle suurta järveä — (nyökkää päällään näyttämölle päin) — tuolla noin. Mitäs palokunnalla tekee, ellei ole järveä — ja mitäs —
Miksi ei Loironen maalaa sitten?
Kahta herraa ei voi palvella. Kun minä haistoin, että tuolla joella tapahtui jotakin erikoista, niin juoksin rantaäyräälle ja kiipesin korkeimman kuusen latvaan katselemaan.
Loironen näki siis koko tapahtuman?
Kokoko? Kaikki tapahtumat! Kaikki! Ja kun minä näin, miten märkä Mutkalan Ansu oli, niin kiipesin kuusesta alas, juoksin Jairakan pirttiin ja vein Ansulle pisimmän mekon, minkä käsiini sain. Eihän sitä Ansu-rukkaa voinut ilki-alastomana tuoda tänne, jossa talo on naisia täynnä. Sieltä se nyt kohta tulee kuin Rooman paavi. Annoin vielä paperihattunikin hänelle. Ansu kun on vähän alaston lakipään paikoiltakin.
(Raju avaa oven katsomosta. Sisään tulevat Ansu, puettuna pitkään mekkoon ja paperihattuun, sekä Ville, Hemmi, Raju ja Korsu viimeisenä.)
Tiedätkös sinä, Ville, mitä sinulle nyt tehtäisiin, jos olisi tosi kynnessä? Sinut ammuttaisiin muitta mutkitta.
Selkäsauna on pahankuriselle parempi kuin ampuminen. Selkäsaunasta voi parantua, mutta ampumisesta paatuu iäksi.
Kuka tuli kaikkein ensin tapahtumapaikalle — siis rannalle?
Minä kuusen latvaan!
Minä sanoin rannalle!
Varas tietysti — Ville.
No, kuka tuli Villen jälkeen?
Tuo Rooman paavi — vaikka hän oli silloin vielä tavallinen Mutkalan
Ansu.
No, Ansu! Miksi menit rantaan?
Minulla on kylmä — eikö kellään ole antaa pientä lirausta?
EEVA-KAISA (on tullut juuri katsomosta)
Minä tuon kahvia aivan heti! (Juoksee keittiöön.)
PEKKA (koettaa vaistomaisesti taka-taskuaan)
Nytpä se kananpesä olisi tarpeellinen. Unohdin koko jupisterin. — Eikös
Korsu muista, missä sen munan pitäisi olla.
Jossakin se oli vikkeripellossa — kaipa tuo löytyy — jos lie siellä ollut — (menee ulko-ovesta).
Pelkkä toivokin jo lämmittää —
Ala sitten! Miksi menit rantaan?
Minä epäilin Villeä. Menin utelemaan, mutta tulin myöhään. Ville oli jo sitonut venheet ja työntänyt rannasta —
JUSSI (astuu esiin)
Eei! Kyllä nyt juuri vissiin aletaan väärästä päästä!
ANSU (huomaa Jussin nyt vasta)
Kas vaan! Paistaako kuukin näin pouta-iltana? Tietääkö trokarikin jotakin?
Venheet olivat rannalla, kun minä otin aironi — ja siihen jäivät. Kun minä sitten nousin vainiotörmälle, niin tuo Hemmi juuri tuli minua vastaan —
Silloin olin menossa venheitä vartioimaan — ja kun Jussilla oli minun aironi olallaan, niin otin ne kainalooni —
Ja Jussi keikahti kuin kerä pyörtänölle.
Juuri minun olivat airot, jotka otin omasta veneestäni.
Omastasi otitkin — mutta ne olivat Hemmin airot — tervatut lappeet —
Ja ne ovat vieläkin rannalla.
Mitä sinä, Jussi, täällä oikeastaan valitat? Hemmi vain otti sinulta omansa.
Miksi minun venheeni vietiin ilman lupaani?
Vaimosi antoi luvan ja minä annoin sinulle viisi markkaa. Eikö asia ole niin?
Mutta minä ajattelin sitten toisin, ihan juuri —
Ja otit sieltä missä otettava oli — tapasi mukaan.
Mitä se H.H.H. tässä viisastelee?
Älä sinä Ansua näyki. Ansu oli sankari sellainen, joksi sinä et pysty —
Niin — kun Ville oli saanut venheet rannasta irti, tuli Ansu — ja kun ei muuta neuvoa ollut, niin heitti Ansu takin yltään, kengät jalastaan ja heittäytyi virtaan, sai kiinni perimmäisen venheen perästä, kapusi venheeseen ja silloin alkoi kilpasoutu. Ville souti virralle päin ja Ansu huopasi vastaan. Minä näin tuon taistelun. Se kesti kauan — sitten tuli Hemmi — ja sitten pikku-poikia — sitten saatiin nuoraa — ja sitten tulivat kaikki miehet — heitettiin lasso Ansulle — ja koko roikka hinattiin rantaan takaisin. Mutta Ansu oli huovannut jo kuitenkin neljännestunnin, eivätkä venheet menneet yhtään eteenpäin — muuta sen kuin virran mukana alaspäin. Ansu teki sellaisen sankarityön, että minä tuskin pysyin kuusen latvassa — aloin niin ilakoida. Ja heti kun miehet lähtivät, kipusin kuusesta ja juoksin Jairakalle mekkoa hakemaan.
Ansu Mutkala on tehnyt meille suuren palveluksen — ehkä niin suuren, että siitä aiheutuu meidän voittomme — jos se saadaan. (Menee kättelemään Ansua.) Minä kiitän sinua — sinä teit oikean miehen työn!
Nähkääs nyt taas! Minusta tehdään sankari ilman muuta. Näin minusta aina tehdään mitä milloinkin. Nytkään ei minua olisi tarvittu ollenkaan, ellei Jussi olisi käynyt airoja anastamassa, sillä Hemmi olisi siinä tapauksessa ehtinyt ennen minua ja pysäyttänyt venheet jo rannassa.
Niin olisinkin! Jussi minut pidätti ja on sentähden koko hötäkkään syypää.
Niin minunkin mielestäni. Jussi on syypää ihan kaikkeen! (Kaikki nauravat.)
Ei nyt sentään, kaveri-hyvä! Kyllä sinä olet suurin Efialtes, sinä!
Mikä se on?
Se on kavaltaja, se!
Niin kai vastustajan suussa — porvarien mielestä. Mutta vähältä piti, ettei minustakin tullut sankari — meikäläisten mielestä.
Älä löpise! Ota minusta esimerkki! Jos haluat tulla oikeaksi kommunistiksi, niin älä itse tee mitään. Odota siksi kunnes muut sinusta leipovat jonkinlaisen pötkyn. Ei koiran kureilla eikä konnan koukuilla mitään puoluetta edistetä.
Oikein, Ansu! Se ajatus kelpaa kaikenvärisille puolueille.
Älkää sitten koukkuilko! Antakaa minun aironi ja veneeni takaisin!
Odotapas, sinä kuun paiste! Jos mulla ei olisi niin vilu —
EEVA-KAISA (tulee keittiöstä Korsun seurassa)
Tässä on kuumaa kahvia Ansulle! (Menee takaisin.)
Kiitos, tyttöseni! (Juo). Kiitos vaan, Korsu! Sinä olet kai tottunut pikkupoikana varastelemaan mäkimuijain kananpesiä. (Juo loppuun.) Tuhansia kiitoksia! — Vai pyytää Jussi venettään tähän huoneen lattialle —
Omaan rantaan se on tuotava — ja maksettava —
Vieläkö yli sen, mitä jo sait?
Saanko minä maksaa hänelle omalla tavallani, niin asia heti on selvä.
No, jos selvenee, niin maksa vain!
Tulehan tänne, Jussi!
JUSSI (tulee vastahakoisesti vähän lähemmäs)
Eihän sinulla ole edes housujakaan, mistä maksaisit!
Minulla on kultaa suussa!
N:o 10. (Laulaa)
Hui, hai, heli vei!
Mun heilani vei
mies tyhmä kuin pyöreä kuu.
Hui, hai, tuli tei!
Sen jälkehen kai
on juipilla virnissä suu.
Hui, hai, ruma kuu,
sen palkaksi sait,
kun heiluvan heilani nait.
Hui, hai, luli luu!
Kun nait.
niin sait:
luli, lullan luu, tuli tuu!
TOISET (nauravat ja ilakoivat).
Heilaa sinä vaan rekirenkuttaja! (On laulun lopussa alkanut perääntyä, menee nopeasti ulos).
HEMMI (huutaa jälkeen)
Älä vaan vahingossa ota minun airojani!
Mitä teemme nyt tälle pääpukarille?
Annetaan poliisin huostaan! Hän aikoi varastaa meidän venheemme.
Mutta kun ei kuitenkaan tullut mitään suurempaa vahinkoa — paitsi
Ansulle —
Kun minun annettiin kuitata tuon äskeisenkin lasku — niin annetaanko minun oikeudekseni hirttää tuo Naskali-Ville?
Hirttääkö? Älä nyt sentään!
Akkuraatisti juuri justiinsa! Minä tahdon hänet kerran hirttää hänen omaan pikilankaansa.
Mikä puolue-kaveri sinä olet, joka revit etkä rakenna! Ja mitäs tässä tyhjästä melutaan! Kun te piditte leikkisotaanne, niin pidin minäkin.
Ja leikin jälkeen pannaan pikku kiekura — ja se kiekura olkoon sinun hirttonuorasi solmukka! Älä sinä suutaroi kaiken maailman asioita — ja tee niistä tallukoita, kuten äsken omasta saarnastasi Sirpan pajalla. Minä kuulin sen ja tein siitä laulun.
Ahaa! Se kai se Ansun hirttonuora onkin!
No, ala hirttää sitten!
N:o 11 (laulaa)
Ville kun pieksun ja tallukan neuloo,
se kengän on kauhea kuva!
Aatokset ankarat lestiä seuloo,
mut lestien malli on ruma!
Ville se takovi toimessansa,
ja takovi toimettomana:
polvella nahkana joutilas kansa,
ja vasarana kiivas sana.
Vasara kun lyö ja pikilanka laulaa,
on aatetta pieksujen suku.
Tallukan pohjaa saarnansa pauhaa
ja suuri on lestien luku.
Pikilanka sitoo
ja plikinisku nitoo,
niin uskovi kommunisti.
Mutt' oppinsa lie
vain kettujen tie,
ja touhunsa aate-risti.
(Naurua.)
Kuulepas, kaveri! Tuo taisi olla kamala hirttonuora — vai mitä arvelet?
Jo Ville häpeää! Ensi kerran eläissään — luulen.
Olet siis hirtetty ja saanut rangaistuksesi. Näytäpä nyt, miten kuollut mies kävelee. Tallusta tiehesi! (Telefooni soi). Heissan! Urakka on kai lopussa! — Halloo! — Niinkö? — Vai niin! — hyvä on! (Panee torven pois.) Venhemiesten sala-isku selkään hajoitti heti ylivoimaisesti vihollisen hyökkäyksen. Taistelu on lopussa, ja meidät tuomittiin voittajiksi. Hurraa! (Toiset huutavat hurraata). Eero! Anna tieto tiiliuunille! — Nyt, Korsu, saatte ryhtyä iltamapuuhiinne! Meidän puolestamme on talo taas käytettävänänne. Hajaantukaa!
EEVA-KAISA (tulee keittiöstä)
Joko saa soittaa?
Jo — vaikka laulaa ja tanssiakin! Ovatko ruokapöydät jo juhlakentällä kunnossa? Miehet tulevat kohta. Taistelu on lopussa.
Soppa-Lotat siellä häärivät — en tiedä.
Minä menen katsomaan! (Menee katsomoon).
EEVA-KAISA (aikoo telefooniin, mutta pysähtyy äkkiä)
Paljonko niitä isoja pötkyjä nyt pitikään! Ohs! Kaikkihan tässä menee sekaisin — (Menee nopeasti takaisin.)
Kuule, Korsu! Ne köynnökset eivät riitä. Mitä sinä aiot panna näyttämö-seinälle? Maalaamaan minä en ehdi enää mitään.
Köynnöksen tekijät ovat jo lähteneet metsään. Hoida sinä vaan järvesi!
Se on jo kuivamassa.
Mutta ellei kuivakaan —?
Siltä varalta minä maalasin siihen korsun rannalle — siihen voi pistellä liian veden, ha, ha, ha!
Sinä, parkule! Olisit maalannut puron, niin sitä myöten se olisi pikemmin loirotellut — ihan itsekseen. (Menevät näyttämölle.)
Ehei, Hemmiseni! Ei se enää käy! Miksi teitte minusta sankarin! Minun koko näköpiirissäni ei ainakaan tällaisena päivänä näy ainuttakaan kananpesää eikä jäniksen munaa.
RAJU (on seisonut akkunan luona)
Katsokaahan noita! Tuossa tulee jo suojeluskuntalaisia!
Eiväthän ne vielä ole voineet tänne ehtiä.
Kohta astuvat sisään — niin näet.
Ehkä ne ovat karkureita! Eikö sellaisiakin ole sodassa?
On kai joskus.
No, jos on — niin tarvitaanhan niitä kai näin harjoituksissakin — täydellisyyden vuoksi.
Miten ihmeessä ne jo ovat tänne ehtineet?!
Onhan toki ilma-laivoja — ja on langaton lennätin —
(Ryhmä suojeluskuntalaisia katselijoiden seuraamana tulee ulkoa, marssien ja asettuen riviin, laulavat:)
N:o 12
Tämä maa on meidän (oma) maamme,
kansa meidän kansa on,
voimakas ja pelvoton.
Tämä maa on meidän (oma) maamme,
voimakas ja pelvoton.
Hurraa!
Hurraa! Me veikot laulakaamme:
Kansan turva meiss' on aina, eikä sorto maata paina.
Hurraa! Me veikot laulakaamme:
kansan turva meiss' on aina.
Ällös tulko (tänne) vainolainen,
ei oo maamme turvaton,
voima täällä valveill' on!
Älköön tulko (tänne) vainolainen,
voima täällä valveill' on!
Hurraa!
Hurraa! Näin laulaa suojavahti:
taistovalmiit oomme aina,
eikä pelko meitä paina!
Hurraa! On kansallamme mahti
Lyödä vainolainen aina!
KAIKKI (huutavat) Hurraa! Hurraa! Hurraa!
PEKKA (on tullut katsomosta laulun loppupuolella)
Eihän suojeluskunta ole vielä voinut ehtiä tänne asti! Mitä väkeä te olette?
KALLE KAIVANTO (astuu esiin rivistä)
Me olemme kaatuneita, herra upseeri! Maahan kaatuneita! Haavoittuneita ja kuolleita! Pulanssi on tuonut meidät tänne — lasarettiin ja haudattaviksi.
Ai, ai! Onko minun kaivettava teille eri hauta, jok'ainoalle?
Joka toiselle kuopan kaivaa — hän itse siihen lankee.
Hei vaan! Villestä tulee vähitellen nero. Omatunto opettaa hänet ajattelemaan.
Kuulkaahan nyt herrat haavoittuneet ja kuolleet! Teillä on tietysti sekä nälkä että jano — seuratkaapa minua juhlakentän pöytien ääreen! Käännös oikeaan! Eteenpäin!
(Menee itse edellä ja suojeluskuntalaiset seuraavat, alkaen laulaa lauluaan.)
(Katselijat ja kaikki muut seuraavat jäljestä tai poistuvat mikä minnekin. Raju jää yksin akkunan luo, aikoen sitten ulos, mutta pysähtyy ovelle.)
RITVA (tulee, menee teletooniin, ei huomaa Rajua)
Leipurille! — Tämä on palokunnan talolta — mitä? — leipuri itsekö?
Sehän on hyvä, että hän lähti! Vai niin — vai tuo kaikki mitä on! No,
enempää ei voi pyytää! Hyvästi! (Panee torven pois, kääntyy ja huomaa
Rajun). Kas, mitä sinä siinä seisot?
Minä katselen ja ihmettelen.
Mitä sinä ihmettelet?
RAJU (tulee alas)
Sinun sulouttasi minä ihmettelen. Näin sinut äsken aivan uudessa valossa. Tanssi kaunisti sinua kovin.
Tanssiko? Mitä vielä! Etkö huomaa, että minulla on uusi puku?
Sinun sisäinen olemuksesi oli puettu vielä uudempaan pukuun.
Oli? Mitä tarkoitat? (Menee lähemmäs.) Enkö vieläkin ole samanlainen?
Luulen, että olisit, jos näkisin sinut tanssimassa!
Hyi, sinua! Oletko sinä mustasukkainen?
Sitä minä en ole, mutta minä ajattelen vakavasti hyvin tärkeätä kysymystä.
Mitä kysymystä?
Olenko minä nyt mielestäsi juuri sellainen mies, jonka kanssa sinä haluat mennä naimisiin?
No, mutta — Raju!
Meidän veljesten nimet ovat pahasti sekaantuneet! Veljeni on Raju, ja minä — minä olen vain paljas Pekka.
RITVA (päättävästi)
Sinun veljesi on niitä miehiä, joiden kanssa hyvin mieluisesti ilakoidaan ja leikitään, mutta minä ainakaan en menisi hänen kanssaan naimisiin — (loukkaantuneena) — niin, että suotta sinun on ruveta hänen puolestaan puhumaan minulle. Jos muuten haluat tehdä eron, niin tee — mutta älä rupea tuollaisia keinoja käyttämään!
Sinun parastasi, sinun onneasi minä vain ajattelen! Etkö ymmärrä?
Vai niin! Ja sinä luulet, että joku muu turvaisi minun onneni paremmin kuin sinä! Niinkö? Niinkö isällisesti sinä ajattelet? Eikö sinussa ole sen voimakkaampaa itsekkyyttä? Etkö sinä itsellesi halua mitään?
Minä en käsitä, mihin minä sinun monista kysymyksistäsi vastaisin!
RITVA (hymyillen)
Etkö sinä käsitä, että yksi ainoa vastaus riittää kaikkiin?
En.
RITVA (nyrpistyen)
Soo! — No, sitten minä teen sinulle vain yhden ainoan kysymyksen! Jääkö kuuluttaminen huomiselta päivältä?
RAJU (hämillään)
Niin — tuota — ajattelehan, kun Pekan piti tuoda minulle paperit — ja hän — hän kai unhotti — eikä — eikä —
Eikä tuonutkaan?
Ei! — Niin — että — että se täytyy kai jättää seuraavaan sunnuntaihin. Tästähän voimme puhua sitten myöhemmin. Minun täytyy nyt mennä ottamaan vastaan tiiliuunin miehiä — ne palaavat aivan heti. (Menee ulos).
RITVA (katselee pitkään hänen jälkeensä).
Ahaa, poikaseni! Sinä olet mustasukkainen! Se on hyvä! Se panee veren kiertämään sinunkinlaisessasi haaveksijassa. Jos haluat jatkaa, niin en minäkään halua lopettaa.
PEKKA (tulee katsomosta)
Kaikki on miehiä varten erinomaisessa kunnossa tuolla ulkona. Kiitos vaan reippaalle emännälle! Ei mitään ole unohdettu —
Oletteko itse paha unohtamaan?
Kuinka niin? Tavallisesti en minä unohda koskaan mitään — mitään tärkeätä.
Te teettekin sellaisen vaikutuksen. Raju sanoi, että teidän piti tuoda hänelle joitakin papereita — niitä tietysti ette ole unohtanut.
Sanoiko Raju, että olen ne unohtanut?
Mitenkä sellaista voitte luulla? Miksi Raju niin sanoisi?
Noo, minä ajattelin vain, että jos hän luulee minun ne unohtaneen.
Miksi hän niin luulisi, kun te olette ne antanut hänelle?
PEKKA (ymmärtämättä ja hämillään)
Olenko minä antanut ne hänelle?
RITVA (purskahtaa nauramaan)
Tämähän on venyvää keskustelua, joka sisältyy vain kysymyksiin!
Minä vakuutan teille — että —
Mitä te vakuutatte?
— että te olette hurmaava nainen!
Ooh! Sekö siitä puhkesi?
Niin, juuri — on jo puhjennut! Vasta puhjennut ruusu!
Varokaa, te imartelija! Veljenne on mustasukkainen.
No, peijakas! Onko hän mustasukkainen?
Hämmästyttääkö se?
Nyt en totisesti tiedä mitä vastaisin. Teidän viehätysvoimanne panee pelkäämään jokaisen miehen tunkeilemista — ja toiselta puolelta — teidän uskollisuutenne on täysin luotettava. Hän voi seista turvallisena laudallaan.
Mistä te sen uskollisuuden tiedätte?
Näkeehän sen kaikesta.
Te siis olette tyytyväinen minuun? Hyvä! Entä veljenne? Onko hänkin?
Anteeksi! Minun täytyy ensin kysyä häneltä — ennenkuin voin vastata.
RITVA (keimailevan pisteliäästi)
Älkää kysykö! Hän voisi luulla —
Mitä sitten?
Luulla — että te haluatte lyödä hänet laudalta. (Menee nopeasti keittiöön.)
PEKKA (seisoo nolona ja hämmentyneenä)
No, voi sinua — sinä paratiisin omenavaras!
RAJU (tulee ulkoa)
Sinua minä etsinkin! Kuulehan! Tuo Ritvan juttu on nyt kovin pahassa sotkussa —
Joko minun taas pitää mennä hänen kanssaan naimisiin?
Ei tarvitse! Kyllä minä hänet pidän, mutta —
No, pidä sitten — äläkä tuossa huopaa ja souda! Kuuletkos! Tai muuten nain minä hänet heti paikalla.
Sinähän olet koko turkkilainen naimaan! Älä nyt noin melua silti!
Mitä sinä nyt taas tahdot sitten?
Minä en tahdo sinulta yhtään mitään, kun vaan annat Ritvan olla rauhassa. (Aikoo mennä.)
Puhu hänelle — nai hänet! Älä puhu mitään — anna olla rauhassa! Mitenkä on sinun päävärkkisi laita?
EERO (tulee näyttämöltä, josta silloin tällöin tulee sekä miehiä että naisia, samoinkuin muistakin ovista)
Loirosen syy, ettei harjoitusta voi pitää näyttämöllä.
Sama kai se on — missä te harjoittelette. Uusi järvi on vielä liian vetinen — kattoon nostettavaksi.
Mitäs joutavia! Hyvähän täällä on.
EERO (Pekalle)
Tässä on sinulle edes lakki Sam'ia varten, että pääset vähän tunnelmaan.
Mitä minä sillä teen?
Sinähän lupasit pelastaa minut Samista! Teethän sen, veikkonen?
Minuahan pidetään oikeana pelastusenkelinä —
No, niin vissisti oletkin!
Ja sitten sinä tulet kesken kaiken ja sanot, että topp, tykkänään!
Enkä tule! Tuossa hattu! (Vihastuu, kun Pekka ei tahdo huolia hatusta.)
Korsu! Soita alkuun! Annetaan mennä, muuten tästä tulee pannukakku!
Jo minä huusin katsomoon — (Menee näyttämölle, lyö gongongia.)
EERO (Pekalle)
Puku sopii sinulle ihan varmasti, koska se sopii minullekin.
Mutta jos prinsessa ei sovi, koska se ei sovi sinullekaan!?
Odotahan, poikaseni! Kyllä vielä kadut! (Väki on tullut tällä ajalla sisään.)
(Ritva ja Helinä ovat huomaamatta sekaantuneet laulajien joukkoon perälle.)
Kuka tuo tyttö on tuolla — perällä oikealla?
Prinsessa tietysti — näethän sen puvustakin. Minä luulen, että minä taidankin itse —
Älä hemmetissä tee morsiantasi mustasukkaiseksi! Anna tänne se hattu-räysä! Minä uhraudun edestäsi!
Tuossa! — Antakaa pörrätä vaan. Meillä on vielä paljon tekemistä!
Palokuntapukuihinkin täytyy pukeutua!
Preerian prinsessa! Heleijaa!
N:o 13.
Hei Cow-boyt, jo kilpahan kiiruhtakaa,
on voittajan palkinto jalo!
Hän kumpujen kukkasen omaksi saa —
se kukka on preerian valo!
PRINSESSA (Helinä.)
Oh, hiio hih hei! Hepo mulle nyt vain —
mustangi mun ratsuni virma!
Oh, hiio hih hei! Tämän voittona sain,
sen riemu on kiista ja kirma.
Oh, hiio hih hei! Raju ratsuni, hei!
Nyt taakkasi tuulena kanna!
Tää kilpailu ehkä mun onneni vei —
ei armoa voittaja anna.
Oh, hiio, hih hei! Nytpä ratsastakaa! —
Kas, kaviot lyövät jo tulta!
Oh, hiio, hih hei! Miten jymisee maa
ja pöllyvi hiekka ja multa!
Oon preerian prinsessa satulassain —
on lentomme voittamatonta!
On ratsuni preerian mustangi vain —
mut' jälkehen jäi heti monta.
(Tanssi.)
Kuin aaltojen halki mun tieni nyt käy —
on keltainen preerian meri!
Ei ainutta Cow-boyta rinnalla näy —
prinsessako voiton jo peri?
Oon preerian prinsessa voittamaton
ja Mustien kumpujen kukka!
Oh, hiio hih hei! Maili jäljellä on —
mustangi hei, — vaalea-sukka!
(Tanssi.)
Sam kilvassa tässä jos voittavi mun,
ma riemulla itseni annan.
Jos voittavi Jim sekä sun että mun,
niin mustinta murhetta kannan.
Oh, hiio, hih hei! Tuuli-harjani, hei!
Jim rinnalle tuossa jo pääsi! —
Sam toisellapuolen — oh, hiio hih, hei! —
Nyt kohtalo ratkaisun sääsi.
JIM (Kalle Kaivanto.)
Oh, hiio, hih hei!
SAM (Pekka.)
Oh, hiio, hih hei!
Oh, hiio, hih hei! Tässä maali!
Oh, hiio hih hei! Voiton prinsessa vei!
On voittajan valta ja vaali!
SAM ja JIM
Oh, hiio, hi hei! Voiton prinsessa vei!
On prinsessan valta ja vaali!
On preerian prinsessa voittamaton
ja Mustien kumpujen kukka!
Oh, hiio, hih hei! Vaali jäljellä on —
tee vaalisi — kirsikka-tukka!
Nyt pelkoni vain mulla jäljellä on, jos voitosta koituvi hukka!
Oh, hiio, hih hei! Pahin jäljellä on, tee päätös jo, kirsikka-tukka!
Sam sydämen toisen jo voittanut lie,
on hänessä preerian tulta —
kai selvä on hänellä lempensä tie —
ei tarvinne kysellä multa.
Prinsessa mun valittu kultani on —
ma palan kuin preerian tuli!
Vaikk' poika tää kylmästä Suomesta on,
niin täällä mun rintani suli.
Hain Mustilta kummuilta kultaa ma vain
ja preerian kentiltä työtä —
ei arvata voi, minkä onnen ma sain —
sen Suomehen vien minä myötä.
(Syleilee prinsessaa.)
Ol' preerian prinsessa voittamaton
ja Kumpujen kaunehin kukka!
Nyt rakkaus prinsessan voittanut on
ja preerian perinyt hukka!
Oh, hiio, hih hei! Oh, hiio, hih hei!
On preerian perinyt hukka!
(Viimeisen kuoron aikana on Pekka ihastuneena katsellut Helinää, ja riemuhuutojen loputtua ottaa häntä vyötäisiltä ja tanssittaa, laulaen »hai duulia» valssin ensi näytöksestä, herättäen sillä ensin iloista naurua, mutta vihdoin kaikki yhtyvät lauluun. Tanssin loputtua nostaa Pekka Helinän kohoksi.)
KAIKKI (huutavat)
Oh, hiio, hih hei! Oh, hiio, hih hei!
Esirippu.
Sama paikka. Myöhemmin. Aina kun näyttämön ja katsomon ovissa kuljetaan, kuuluu sieltä puhetta ja touhuamista.
PEKKA (istuu sohvalla, kädet niskan takana, tuijotellen kattoa kohti).
EEVA-KAISA (tulee näyttämöltä).
Yhäkö siellä vielä präkätään tuon Nassulan Kallun kihlauksen kanssa?
Präkätään? Jos se merkitsee harjoittelemista, niin sitä siellä touhutaan.
Missä sitten kaikki muut ihmiset ovat?
Kahvilassa, katsomossa ja kentällä — mikä missäkin.
PEKKA (muuttaa asentoaan)
Älähän nyt kiirehdi noin lemmon lailla — aivan kuin olisi tuli hännässä!
EEVA-KAISA (pysähtyy)
Hännässä?! (Nauraa). Onko teillä häntä? Minulla ei ole ollut viiteenkymmeneen tuhanteen vuoteen! (Aikoo mennä).
Odota nyt, juuttaan tuuliviiri! Minulla on asiaa.
Kyllä minä teidän asianne tiedän! Te olette jo kolme kertaa kysynyt minulta yhtä ja samaa — ja minä olen vastannut, että kai hän tulee, kun ehtii. (Aikoo lähteä).
Missä hän on sitten?
EEVA-KAISA (kääntyy, kiusoitellen)
Kuka?
PEKKA (ärtyneesti)
Harakka!
EEVA-KAISA (nauraa ja menee keittiöön)
Sen olinpaikkaa minä en totisesti tiedä! (Huutaa ovelta). Ehkä se on yhdessä prinsessan kanssa! (Paiskaa oven kiinni.)
PEKKA (yksin, tyytymättömästi huiskahuttaen kädellään)
Senkin — iileskotti! (Etsii itselleen tupakan.)
RAJU (tulee ulkoa, puettuna omaan pukuunsa, on vilkas ja kiihkeä, vastakohta entiselleen).
Siinä se nyt oli — siinä oli! Missä he nyt ovat kaikki?
Mikä missäkin!
Ajatteles! Se on hän! Se on hän!
Kuka on hän?
Prinsessa! Preerian prinsessa! Siinä on minun tyttöni!
Mikä hemmetin tyttö?
Etkö sinä nyt ymmärrä! Tyttö Sirkuskadulta — ja sirkuksesta ja iltamasta — minun oma tyttöni, johon minä — —
Älä nyt hupsuttele noin törkeästi!
Se on totinen tosi! Juuri hänet minun piti tavata seuraavana päivänä. Hänen kanssaan minä tanssin. Saat nähdä, kun nyt tapaamme — ja hän tuntee minut — saat nähdä! Hän on minun valittuni — hänet sain taas —
PEKKA (hypähtää ylös)
Mitä sinä meinaat, mies?
Mitäkö meinaan?
Niin, mitä sinä hänestä tahdot?
Uudistan, tietysti, tuttavuutemme!
Sitäkö vain?
Sitäkö! Milloinka se nyt sitten siihen loppuu! Etkö käsitä! Sitten mennään kihloihin ja naimisiin!
Sinähän olet oikea turkkilainen naimaan, sinä! Kuinka monta vaimoa sinä oikeastaan aiot ottaa, sinä mormooni?
RAJU (jähmettyy äkkiä innostuksessaan liikkumattomaksi)
No, niin totta kuin tässä seison — unohdin minä kokonaan Ritvan. Tämä äkkinäinen tapaaminen vaikutti minuun niin voimakkaasti — minä unohdin kaikki.
Siten kai turkkilaisetkin unohtavat — se lie heidän ainoa vikansa.
Voi surkeata — tätä tapausten sarjaa! Tätä kohtalon leikkiä! Mitä minä nyt teen?
Jatka vain — niin saat aikaan oikein tabernaakelin sotkun!
Kuule, veli-Pekka! Sinä lupasit pelastaa minut,
Niin — ja kun minä olin hyvällä alulla, niin sinä sanoit: top tykkänään!
Älä välitä nyt siitä! Sinähän olit valmis vaikka menemään naimisiin hänen kanssaan —
Äläpäs, poikaseni! Omien erehdystensä kanssa ei kukaan mene naimisiin — sanoi eräs viisas mies.
Älä nyt juonittele! Ei voi olla erehdystä, kun ei ole ollut alkuakaan!
Alku kyllä oli — ja aivan jumalaton olikin, mutta sinä kaadoit tiinullisen vettä kaiken yli — ja niin hukutti vedenpaisumus koko syntisen maan.
Ole nyt kerran vielä oikea, entinen veli-Pekka ja keskustele tästä vakavasti!
No, vakavasti sitten! Mutta älä sinäkään haihattele Kuun ja Marsin välillä, vaan pysy koreasti tämän maan kamaralla! Ensiksikin: kuka sanoo, että prinsessa välittää sinusta?
Tunne sen sanoo! Jokaisessa ihmisessä puhuu tunne selvintä kieltä.
Jokaisessako? Siis minussakin?
Tietysti — sinussakin.
No, minun tunteeni raksuttelee korvaani, että prinsessa välittää minusta.
Mistä sinä sen tiedät?
Olinhan minä äsken preerialla ja sitten vielä tanssin »hai duulia» hänen kanssaan —
Aiotko sinä viedä minulta kaikki morsiameni — olet sinäkin veli-Pekka!?
(Istuu sohvalle pää käsissä.)
Minä en vie sinulta yhtään mitään, mitä sinulla on! (Vakavasti). Mutta nyt minä aivan vakavasti haluan tietää, onko hän sinun — ja jos on, niin saat hänet pitää — siitä annan sinulle sanani. Mutta ellei hän ole, niin —
RAJU (nousee)
Niin — mitä sitten?
PEKKA (kevyesti)
Sitten en anna sanaani — ei mitään muuta. Tiedä, että minäkin olen ennen tavannut Helinä-neidin, vaikka en Sirkuskadulla enkä sirkuksessa.
Sinäkö? Koska? Missä? Milloin? (Epäillen). Nyt sinä syötät minulle pajunköyttä. Aina sinun nokkasi muka pitää olla joka paikassa! Mutta oletpa tavannut tai et — samantekevää! Kohta saamme nähdä!
Sitä minäkin vain toivon, että kohta saisin hänet nähdä. — Kaipa sitten selvenee, kumpi meistä on Sam ja kumpi Jim.
EEVA-KAISA (tulee keittiön puolelta, kantaen tuolia).
Kas! Kiitoksia vaan, Eeva-Kaisa! Olihan minulla täällä tarpeeksi mukavia istuimia jo ennestäänkin, mutta kiitoksia vaan ystävällisyydestä! (Ottaa tuolin, jolle istuu.)
EEVA-KAISA (nolona ja hämmästyneenä).
No, mutta sen minä sanon! (Suutahtaen). Kuulkaas nyt, kersantti-jefreittari! Se ei ole teitä varten! Se on näyttämölle! Nouskaa heti tuolilta!
Nousen heti, kun sanot ensin, missä prinsessa on.
Enkä sano!
No, sitten saatte minut haudata tähän! Tuokaa vaan multaa ja lapioita!
Mutta, musketööri-kulta! Minua odotetaan näyttämölle —
Eihän kukaan estä Eeva-Kaisaa!
EEVA-KAISA (aikoo sanoa jotakin tepsivää, mutta muuttaa äkkiä mielensä)
Hän on parasta aikaa juhlakentällä.
PEKKA (nousee, nostaa tuolin ja antaa kohteliaasti Eeva-Kaisalle)
Ääni haudasta kiittää —
Vai siellä hän on! (Nopeasti katsomoon).
PEKKA (katsoo Rajun lähtöä)
No, se on oikein! Siitäpä se selvenee!
EEVA-KAISA (seisoo paikallaan tuoleineen)
Ei, mutta! Häntäkö varten se olikin —?
Nähtävästi!
En minä insinööriä tahdo narrata! Ei prinsessa siellä ole. Insinööriiii — ii! (Aikoo Rajun jäljestä).
PEKKA (tarttuu tuoliin)
Näyttämölle tarvitaan tuolia — (juoksee näyttämön rappusille) siellä on kiire —
EEVA-KAISA (pitää kiinni tuolista ja tempoo sitä, seuraten mukana)
Antakaa olla minun tuolini — kuuletteko — kyllä sen katsomon kauttakin voin antaa.
PEKKA (avaa oven ja työntää Eeva-Kaisan sisään tuoleineen)
Suorin tie aina paras! (Tulee alas).
HELINÄ (tulee keittiön puolelta)
Kas, miten tyhjää täällä on!
Niin! — Minä täällä vain värjötän kuin torkkuva varpunen.
Miksi ette tule sinne emännän puolelle — Ritva sanoi, että olette hänen sulhasensa veli — eikä veljennekään ole käynyt siellä. Missä hän piileskelee? En ole vielä ollenkaan nähnyt häntä.
Hän meni juuri kentälle etsimään mielitiettyään.
Mielitietty-raukka ei ole kentällä. Hänellä on niin paljon talouspuuhia. Emmekö mene sille puolelle — sinne kai sulhasmieskin pian ilmestyy, kun ei kentältä löydä, mitä etsii?
Kiitos vaan! Mutta — tuota — ehkä sentään — ehkei sentään —
Teillä oli ehkä jotakin hommaa ja minä häiritsen ehkä —
Ette ensinkään! Minulla ei ikinä ole ollut sen parempaa aikaa kuin juuri nyt — (Katselee Helinää.) Miksi ette sano »all right»?
HELINÄ (nauraa)
Miksi niin sanoisin?
Kaikki Amerikassa käyneet sanovat aina »all right»!
Te ette ole kadottanut hyvää tuultanne sitten viime näkemän!
Kas vaan! Te tunnette minut, vaikka äsken tanssin jälkeen ette ollut tuntevinanne.
Ettepä te sitä kysynytkään!
Enhän ehtinyt, kun te heti lensitte korkeampiin ilmakerroksiin.
Tarkoitatteko tuota ravintolan ja emännän puolta korkeammaksi ilmaksi?
Emännän puolta tarkoitan. Sinne ei voinut seurata. — Mutta — ettekö suvaitse istua?
En — kiitos! — Miksi ette emännän puolelle? Mitä tarkoitatte? —
Sulhasmies ei ole myöskään käynyt siellä — mitä se merkitsee?
En osaa sanoa.
Osaattepas — koska ette itsekään tule sinne! Oletteko riidelleet?
Muhametti varjelkoon! Minä en koskaan riitele kauniin naisen kanssa.
Entä veljenne?
PEKKA (äkkiä)
Muistatteko mitä sanoitte minulle viimein, kun tapasimme?
Minä en ole koskaan tavannut teitä. Te tapasitte minut polkupyörineni keskellä maantielätäkköä —
No, olkoonpa niinkin! Kun minä olin nostanut teidät jaloillenne — ja vähän noitunut ohjaustankoa — niin — te sanoitte jotakin — muistatteko?
Minä tietysti kiitin teitä.
Jos te olisitte kiittänyt, niin minä en luultavasti muistaisi koko tapausta —
Ooh! Kiitos kohteliaisuudesta!
Mutta te sanoitte kiitosten sijasta'jotain muuta, jonka johdosta minä aloin katsella teitä tarkemmin ja sentähden minä olen muistanut teidät koko ajan.
Olinko todella niin tyhmä, etten kiittänyt? Mahtaakohan se ollenkaan puolustaa minua kun olin vielä koulutyttö —
Kaunista koulutyttöä puolustavat aina kaikki asianhaarat.
Mitä minä sanoin sitten?
Te katselitte leninkiänne ja kenkiänne — ja sanoitte oikein sydämenne pohjasta: saakeli soikoon!
HELINÄ (nauraa)
Arvaahan sen! Paras leninki ja parhaat kengät!
Sitten te katselitte minua hyvin pitkään, aivan kuin tutkiaksenne enkö juuri minä ollut syyllinen teidän onnettomuuteenne. Tuo katse on minua seurannut siitä asti.
Pyydän anteeksi, jos se on vaivannut teitä. — Entä — minkä tyhmyyden minä sitten tein?
Sitten te tosiaankin teitte kauhean tyhmyyden — te lähditte — ja minun oli teitä ikävä — vaikka olin katsonut silmiinne vain muutaman sekunnin.
Enkö vielä sittenkään kiittänyt?
Ette! Päästyänne pyörän selkään, huusitte '—
Ai, ai! Joko minä taas pöräytin: saakeli soikoon?
Ei! Te huusitte »all right»! Te menitte — ja minä jäin seisomaan ja — ajattelemaan — ja minä seison vielä ja ajattelen —
HELINÄ (katkaisevasti)
Älkää nyt enää ajatelko tyttöletukan kiittämättömyyttä! Minä kiitän teitä hänen puolestaan! (Ojentaa kätensä.) Kiitoksia avustanne!
PEKKA (tarttuu hänen käteensä)
Saakeli soikoon! Sittenkin te taas putositte pilvistä minun tielleni — vielä kerran!
HELINÄ (vetää kätensä pois, kevyesti)
Nyt, kun tuo vanha lätäkkö-juttu on selvitetty — olemme kai kuin vanhat tuttavat ainakin — ja te teette vähän selvää — mikä se oikein hankaa meidän morsiusparimme suhteissa!
Mitään vakavaa ei siinä ole!
Mutta siis kuitenkin jotakin? Mitä se on? Ettekö voi luottaa minuun —
Teihin minä luotan enemmän kuin itseeni, mutta olisi kai parempi, että te puhuisitte veljeni kanssa —
Mistä minä puhuisin? En tiedä mitään, enkä tunne veljeänne —
Kyllä te tunnette,
HELINÄ (ihmetellen)
Tunnenko? Sepä omituista!
Hän on juuri etsimässä teitä juhlakentältä —
Ensi kerran minä sain tietää hänen nimensä sisareltani —
Hän olisi kai esitellyt itsensä — jos te olisitte — jos hän olisi tavannut teidät, kuten olitte suostuneet —
Mitä satuja te nyt juttelette? Suostuneetko?
Niin! Suostuneet kohtaukseen — viime syksynä sirkuksessa tai
Sirkuskadulla — kummassa lie ollut —
Kuulkaa nyt, herra Halla! Tästä minä en ymmärrä yhtään mitään! Tarkoitatteko te, että minä olisin luvannut kohtauksia oudoille herroille kadulla tai muualla?
Kuulkaa! Nyt te kohta huudatte: saakeli soikoon! Minä näen sen teidän silmistänne.
Niin minä huudankin — ellette puhu sellaista kieltä, jota voin ymmärtää. Väittääkö teidän veljenne, että hän on keskustellut minun kanssani?
Kyllä — eräässä iltamassa Helsingissä viime syksynä — ja sitten teidän piti tavata toisenne seuraavana iltana, mutta —
Emme tavanneetkaan?
Ette — veljeni kai erehtyi paikasta.
No, entä sitten? Jos näin olisi tapahtunut niin mitä sitten?
Veljeni on — hm! Onkohan se nyt oikein, että sen sanon —?
On — tietysti! Tässä on taas jotakin lätäkön tapaista — ettekö halua nostaa minua toista kertaa?
Tuhat kertaa! Minä haluan, että aina makaisitte lätäkössä —
HELINÄ (naurahtaa hermostuneesti)
Ooh!
Niin — minä tarkoitan, että saisin aina vain, alituisesti nostella teitä —
No, nostakaa!
Veljeni sanoo olevansa rakastunut teihin, sanoo tahtovansa erota sisarestanne —
Oo, oo, oo! Ja siitä syystä siis —?
Siitä syystä asia on muuttunut sotkuiseksi —
Tietääkö sisareni tämän?
PEKKA (huokaa)
Ei! Kiitetty olkoon Habakuk!
HELINÄ (nauraa)
Ja tässäkö kaikki?
Sellainen se on koko lätäkkö! Sanokaa nyt: saakeli soikoon!
Minkälainen mies tuo teidän veljenne oikeastaan on?
Hyvä poika! Maailman paras poika — mutta vähän romanttinen — ja kuka sen nyt vielä tietää, kuinka asiat oikein ovat, ennenkuin näette hänet —
Kun minä hänet näen, niin kyllä minä hänet parannan — ainakin tästä taudista —
RAJU (tulee katsomosta, muuttuen epäröiväksi, kun näkee Helinän veljensä seurassa).
No, siinähän minun velimieheni tuleekin! Tulehan nyt, Raju, että saan esitellä sinut neiti Helinä Immilälle. — Sallikaa minun poistua!
Päinvastoin! Minä pyydän, että jäätte, herra Halla!
PEKKA (vetäytyy peremmälle)
HELINÄ (tervehtii Rajua)
Hauska tavata sisareni sulhasta. Tällainen tuttavuus on aina enemmän tai vähemmän mielenkiintoinen.
Tervetuloa Amerikasta! Me olemme ennenkin tavanneet, jos suvaitsette muistaa.
HELINÄ (katsoo tarkemmin)
Mekö? Missä sitten? — Odottakaas! Amerikan Suolajärvellä kerran laivamatkalla oli joku matkustajista teidän näköisenne — mutta hän oli mormooni.
Minä en ole —
Ettepä tietenkään — ette te ole mormooni. Kyllä minä luottamuksella voin uskoa sisareni teidän huostaanne.
Minä en ole matkustellut Suolajärvillä — aioin sanoa. Minä tapasin teidät viime syksynä Helsingissä tanssiaisissa —
Oh, niin! Tosiaankin! Nyt minä alan muistella kuin unennäköä. Nuo tanssiaiset olivat luullakseni vähän ennen lähtöäni. Ellen aivan pahasti erehdy, niin teidän näköisenne herra tanssittikin minua kerran.
Kolme eri kertaa!
Todella! Sepä oli aika paljon se! No, sitten kai me seurustelimme jonkun verran. — Huomasitteko siellä muuatta tunkeilijaa, joka välttämättä tahtoi tavata minua seuraavana iltana. Muistatteko, miten minä selvisin hänestä?
En.
Minä sanoin »jaa» ja »kyllä» viiden minuutin ajan kaikkeen, mitä hän puhui. Hän sai kai tarpeekseen ja minä pääsin rauhaan.
Entä jos hän piti totena teidän myöntyväisyyttänne?
Jos hän oli sellainen narri, niin syyttäköön itseään! (Äkkiä). Ritva muuten äsken kysyi teitä. Ehkä olette ystävällinen ja menette hänen luokseen. On luullakseni jotain tärkeätä.
Näkemiin sitten! (Poistuu nopeasti keittiön puolelle).
Oi, Mesopotamia! Ellei hän nyt parantunut, niin ei sitten ikinä!
Poika raukka!
Tunsitteko hänet?
Minä luulen, että hän juuri sai osakseen kaikki minun »jaani» ja »kylläni». Ettekö usko, että heidän välinsä nyt kirkastuu?
Olen siitä vallan vakuutettu. Mitään muuta ei tietääkseni ole tiellä ollutkaan. Entä meidän välimme?
Meidän? Onko meilläkin ollut jotakin?
On jo monta vuotta — aina lätäköstä asti. Ette te suotta kaatunut ihan minun eteeni maantiellä. Enkä minä suotta ole ollut teidän lumoissanne näin monta vuotta. Sanokaa, muistatteko minua ollenkaan?
Kyllähän — mutta —
Mutta — niin! Se peijakkaan »mutta»-kiekura on aina joka paikassa.
Olisipa tässä vaan lätäkkö taas minun apunani, niin —
Mutta kun ei ole lätäkköä, niin — ollaan ilman.
Te lennätte aavikoita — helppo teidän on sanoa niin — mutta ajatelkaa korven vaeltajaa!
N:o 14. (laulaa).
Kulkijan taival on pitkä ja jylhä,
kaita on korvessa polku ja tie,
tumma on metsä ja taivas niin ylhä
minne tää polku nyt kulkijan vie?
Aavikon lintu se pilviä lentää,
kahlita ei sitä korvesta voi.
Kulkijan katse vain lentäjän entää —
kaukana siipien suhina soi.
Jos minä tunteeni huudan nyt sulle,
jos ininä kaihoni ilmoille tuon,
oisiko tuskani tulkinta mulle
lohduksi, millä ma onneni luon.
HELINÄ (leikillisesti)
Ilmoilla pilvissä liidän ja lennän,
en kuule ääntäsi, kulkija maan.
Vuota, kun luoksesi kiidän ja ennän,
että ma lauluas kuunnella saan.
Nyt olen alhaalla, laula jo vainen,
Mielesi miksi niin rauhaton on.
Liekö sun laulus niin outo ja mainen,
että se mulle on tuntematon.
Tunne et, Helinä, lempeni tulta,
olet kuin aamuni alkava koi,
syömeni olet sa valittu kulta,
niin minun lauluni sinulle soi.
(Sävel muuttuu Preerian prinsessan säveleksi.)
Niin lauluni sinulle, kultani, soi,
niin lauluni soi sulle, kulta.
Oh, hiio, hih hei! kun lauluni soi,
oi, toivoa saanko ma sulta?
Et, korvessa kulkija, lemmetön lie,
on laulusi voimaa ja tulta,
kai selvä jo sulle on onnesi tie —
et tarvinne kysellä multa.
Mun Helinä kallehin aarteeni on,
on silmissäs' sielusi tuli.
Mun rintani kylmä ja tunteheton
sun katseesi läikkeessä suli.
(Sävel muuttuu »hai duulia»-valssiksi).
Rintani kylmä ja tunteheton
katseesi läikkeessä sulanut on.
(Tanssittaa Helinää.)
Hai duulia dullallaa, hai duulia dei!
Ilmoihin asti tää onnemme vei.
Kullan kun kerran näin rinnalleen saa,
haihtuu mun mielestäin murheitten maa.
(Pysähtyvät ja laulavat yhdessä).
Hai dui, anna pilkistää silmihin
dui, dui, duli, kiidellä pilvihin!
(Katsovat toisiaan silmiin.)
Hai dui, tuli silmistäsi tulvahtaa —
dui, dui, palo sielussani hulmahtaa.
(Väkeä tulee näyttämöltä ja katsomosta, jutellen toimekkaina, puettuina sekaisin suojeluskunta-, palokunta- ja teatteri-pukuihin, joukossa myös omiakin pukuja).
EERO (huutaa)
Nyt nopeasti pukeutumaan! Eeva-Kaisa! Mene nopeasti sanomaan neiti
Immilälle, että kiirehtii pukeutumaan.
KORSU (huutaa näyttämöllä)
Kaikki pois näyttämöltä, että miehet pääsevät sitä kuntoon laittamaan!
Meidän tanssimme jäi harjoittamatta —
Jäihän monta muuta juttua — harjoittakaa täällä, jos haluatte —
EEVA-KAISA (mennessään keittiöön)
Minun puolestani aivan samantekevä!
No, hyvää päivää, neiti Immilä! Terve tuloa kotiin Amerikasta! Olipa anjeneemia, että palasitte — ja tällaiseen frivolliin jouduitte heti. Olitteko katsomassa Nassulan Kallun kihlajaisia?
Emme olleet. Kuulkaahan, rouva! Te tunnette täällä kaikki — onkohan suutari Naskali täällä?
Kyllähän minä Naskali-Villen tunnen — mutta sinähän puhuit äsken
Veräjä-Villestä —
Hänellä on kai useampia nimiä —
Minä en ainakaan nyt observeeraa — ai, mutta tuolla fikseerasin minä herra Loirosen — pardong — minun täytyy — (Poistuu etsimään Loirosta.)
Vai sellainen onni Villeä kohtaa! Omasta onnestamme emme vielä sanaakaan vaihtaneet.
Jota suurempi onni — sen vähemmän puhumista — (Jatkavat keskustelua.)
RITVA (tulee, puettuna maakunta-kansallispukuun)
Täällähän tapaa teidätkin! Oh, höh! Tuskin olen ehtinyt hengähtämään.
On tässä ollut häärinää.
Eikös Raju tullut sinne?
Tuli kyllä — ja suurella vaivalla sain hänet lähtemään huoneeseensa pukeutumaan. Hän oli vähän vastahakoisella tuulella.
Hän on kai vielä myrtynyt, kun minä en tuonut sitä kuulutusvaltakirjaa.
Miksi ette tuonut sitten?
Miksi tässä maailmassa tapahtuu niin paljon ihmeellisiä asioita — kuka sen tietää. Esimerkiksi: saanko esitellä morsiameni —
Mitä? Mitä te sanotte?
Arvoisat naiset kai tuntevat toisensa?
Oi, siunatkoon! Onko se totta, Helinä?
No, kun tämä Pekka-pahainen — hän sanoo itseään Pekaksi — löysi minut uudelleen lätäköstä —
Mitä maailman ihmeitä sinä puhut? Tässäkö on sinun lätäkkö-ritarisi, josta aina olet puhunut?
Oletko tosiaankin muistanut minut?
Hänkö? Hän on puhunut lätäköstään joskus unissaankin!
Oi, sinua, siunattu Helinä!
Älä nyt, Ritva, lörpöttele! Saatat minut ihan punastumaan!
Noo — romanttisempihan se ensi kohtaus olisi voinut olla — onnea sitten —
Eikä — saakeli soikoon — se oli hyvä juuri sellaisenaan! (Nauravat.)
PEKKA (ihastuneena)
Ei kukaan ihminen voi arvata, mitä minä nyt tekisin — jos ei olisi näin paljon väkeä ympärillä.
RITVA (nauraa)
Sellaistahan on vallan mahdoton arvata. Te tekisitte kai jonkun urotyön!
No, totisesti urotyön sellaisen, jota ei kukaan toinen mies uskaltaisi
— (Suutelee Helinää.)
Siunatkoon!
EVELIINA (kirkaisee)
Oh, pop! Bombardemang! (Lähellä olevat nauravat.)
Hyvät ihmiset ja kylän miehet! Tässä on minun morsiameni, Preerian prinsessa! Hurratkaa, pojat! (Nostaa Helinän kohoksi ilmaan).
KAIKKI (riemuitsevat, ilakoivat ja hurraavat).
N:o 15. (Sama kuin 13).
Ol' preerian prinsessa voittamaton
ja Kumpujen kaunehin kukka!
Nyt rakkaus prinsessan voittanut on —
ja preerian perinyt hukka!
Oh hiio, hih hei! Oh hiio, hih hei!
On preerian perinyt hukka!
Eläköön nuori morsiuspari!
Eläköön, eläköön, eläköön!
Ei — mutta, totisesti! Nyt minäkin tanssin ja laulan — vaikka parkule oksilta katselisi! Nyt minä tunnen sisässäni sellaisen voiman, että minä pystyn johonkin. Missä Eeva-Kaisa on? Eeva-Kaisa, hoi! (Juoksee keittiön puolelle).
KAIKKI (ovat huvitettuja)
Jopas Korsunkin kuori puhkesi! — Onneksi, onneksi olkoon! (Onnittelee
Helinää ja Pekkaa, jotkut muut tekevät samoin.)
Minä gratuleeraan oikein sydämestäni! Tämä oli sitten vasta oikea reklateeraus! oikea revenemangi. — Ja tuolla on nyt se Naskali-Ville. Minä konfikseerasin hänet, kun herra Loironen on jossain inkognitossa —
Kiitoksia, hyvä rouva!
Kuulkaapas nyt uutisia Amerikasta, te Sirppalan asukkaat! Tulehan tänne, sinä Vilhelmi Naskali, sinä kommunisti-kaveri!
Ei minulle ole rapakon takaa terveisiä. Minun veljeni on kuollut — enkä ketään muita tunne.
Juuri teidän veljeltänne minulla on teille terveisiä.
VILLE (astuu vastahakoisesti lähemmäs).
Minkälaisia ne sitten olisivat?
Tiedättekö, missä veljenne asui Ameriikassa?
Hän oli suutarina Brokliinissa, katu 174 — U.S. of Amerikka —
Niu-Jorkki — ja hänen nimensä oli Kalle Kustaa Naskali.
All right! Asia on oikea! (Ottaa laukustaan setelin). Ennenkuin veljenne vietiin sairaalaan, pyysi hän tavata minua, kun tiesi minun lähtevän kotimaahan — ja lähetti teille säästönsä —
Oliko hänellä jotakin säästettyä?
Hän oli viimeiset vuodet elänyt hyvin kunnollisesti ja koonnut tämän.
(Näyttää seteliä.)
Olisipa voinut olla edes seteli vuotta kohti.
PEKKA (katsoo seteliä)
Arvaatkos sinä, minkälainen seteli tämä on?
Onko vielä väärennetty — sekin ainoa?
Seteli on oikea — ja kun te sen myytte, niin saatte siitä melkein 50,000 meidän rahassamme. Tässä on veljenne seteli ja kirje. (Antaa molemmat Villelle).
Minkälainen summa se oli? Minä kai kuulin väärin —
Varmasti saat 45,000, vaikka koska myisit ja kenelle tahansa.
Ostaisitteko te?
Ostan kyllä — ja maksan enemmänkin —
Paljonko rahaa teillä on nyt?
Ei, veikkonen — ei niin paljon — mutta kymmenisen tuhatta —
Tuossa! Ottakaa tuo — ja antakaa 10,000.
Sillä ehdolla, että sinä et enää venheitä varastele, minä teen sen.
En tee kujetta minkäänlaista!
PEKKA (ottaa lompakkonsa)
Tässä 10,000, ja loput saat tällä viikolla viimeistä penniä myöten — arvon mukaan.
VILLE (katselee Pekan rahoja tarkkaan, kuitenkaan koskematta niihin)
Jahah! Oikeita ovat! Minä myyn kyllä itse setelini. (Naurua).
Tahdoin vain nähdä, aiottiinko minua jutkahuttaa — ja tehdä minusta pilaa —
Tulipas pojasta rikas mies!
No, nyt sinä, veikkonen, voit kommunisoida oikein halusi mukaan.
VILLE (katselee yhä rahaansa)
50,000 ja kommunisti! — Kommunisti voit olla itse! Minä olen porvari. Palttua minä sinun nismillesi annan. Minä liityn heti suojeluskuntaan ja palokuntaan — ja olen oikea reilu lahtari — ja paha sen perii, joka minun venheitäni tai muita kojeitani varastelee. En minä olekaan niin leväperäinen kuin tässä äsken oltiin.
Näet, että oltiin ihmisiksi sinua kohtaan. Ota esimerkiksesi!
No, ilo pystyyn sitten! Näytä, että heruu!
Ei heru tällaisena tavattomana päivänä.
Oikein, Ansu! Sinä olet vielä toisenkin kerran sankari tänä päivänä.
Kuulitkos, Ville!
Lempo vie! Minä en tuota Ansua enää tunne. On aivan kuin sinä olisit saanut Amerikan perinnön, enkä minä. Anna herua, mies! Muuten en tunne sinua enää.
N:o 16.
Eikä Virralla tunnettu Sirpan naista,
eikä Sirpalla Virran mustalaista
— hai jeku, hai jeku, hai jeku julli —
pirtusta maksetaan nyt linnassa tulli!
Hai jeku, hai jeku, hai jeku lalla!
kieltolaki yllä ja kiertolaki alla!
Hyvä, hyvä! Juuri niin! Oikein, Ansu!
Jos olet porvari nyt, niin tiedät kai, Ville, että laki on korkea ja kaunis asia. — Heleijaa, Korsu! Sinä lupasit tanssia, vaikka itse parkule oksilta katselisi!
KORSU (on palannut Eeva-Kaisan kanssa heti mentyään)
No, niin, parkule, hipastakin — tänä ihmeitten päivänä. Hopsa, Eeva
Kaisa! Me niinkuin muutkin!
Tanssii Eeva-Kaisan kanssa korpipolskan, jonka vaanivat liikkeet ja asenteet yhdessä hetkellisten ja hurjien ryöpsähdysten kanssa muodostavat harvinaisen voimakkaan ja repäisevän esityksen. Korsun polvien keinunta, ympäri-pyörähdykset ja käsien yhteen lyöminen pään yllä tapahtuvat hurjasti ja samalla hyvin hillitysti. Tanssi alkaa maanittelevana ja kiihtyy kiihtymistään laulun väliajoilla.
N:o 17.
Soittajan käy jo vinhasti käsi,
varpaalla jalka tahtia lyö —
(Alkaa maanitella).
Hei, liru, liru, hei laru, laru!
Tanssimme kunnes alkavi työ.
(Maanittelu vilkastuu.)
Nosta nyt jalka, anna jo käsi,
sipsuta siro-askelin vain!
(Eeva-Kaisan liikehtiminen alkaa.)
Hei, liru, liru, hei, laru, laru!
(Tempaa Eva-Kaisan tanssiin.)
Tyttöni minä tanssihin sain.
Polvesi nosta, korkosi iske —
permantopalkki keinahtelee!
Hei liru, liru, hei laru, laru!
Silmissä ilo välkähtelee!
(Hetken kuluttua loppuu tanssi äkkiä, jonka jälkeen alkaa uusi maanittelu, mutta rohkeampana.)
Mulle sa tyttö kullaksi tule,
hiiteen jo heitä piikuutesi!
Hei liru, liru, hei laru, laru —
kuihtuu jo kohta nuoruutesi.
(Tanssi tulistuu, äkkinäinen pysähdys).
Kihloiksi anna muisku nyt mulle,
sormeesi ota sormukseni!
(Matkii näitä tekoja).
Hei, liru, liru, hei laru laru —
näin tulit mulle kullakseni!
(Tanssi kiihtyy hurjimmilleen, pysähtyen yht'äkkiä.)
Hei liru, liru, hei laru, laru —
näin tulit mulle kullakseni.
(Muutaman hurjan pyörähdyksen jälkeen katkeaa tanssi äkkinäisesti, jättäen tanssijat asenteeseen seisomaan vieretysten.)
Hei!
KAIKKI (iloitsevat ja ilmaisevat tyytyväisyyttä.)
Tämähän oli alkuperäisyydessään aivan suurenmoista! Tällaista en ole ikinä nähnyt. Kiitoksia, rakkaat ystävät!
Niin — tämä ei ollut sitä modäärniä »jiujitsua». (Suuri riemu.)
Eeva-Kaisan minä tunnen, mutta kuka on tämä hänen maanittelijansa?
Minä olen —
Annahan olla! Sinä olet hengästynyt. Minä sanon kuka sinä olet. (Laulaa):
N:o 18.
Afriikass' on fröökynöillä pieni elefantti.
Se lönköttää ja könköttää kuin neekertyttöin tantti.
Afriikass' on fröökynöillä pieni, nätti norsu.
Se könkäilee ja tönkäilee kuin meidän tuttu porsu.
Afriikass' on elefantti aikamoinen norsu.
Meidän vahtimestar-Antti on vain pieni korsu.
Ei hän ole elefantti eikä mikään norsu,
Antti on vain Korsun Antti,
sekä Antti Korsu.
KORSU (iloisuuden loputtua)
Noin se Ansu, parkule, osaa maalata! Mutta minä aioin sanoa, että minä olen Eeva-Kaisan oikea, lakimääräinen sulhanen — jos se sitten jotakin merkitsee.
Oi, oi! Tämä on oikea horiipeli jubileumia! Herra Loironen, herra
Loironen! Etkö sinä saa ekstanssia tästä kaikesta?
Minä en ole tanssimestari. (Menee Ritvan luo ja antaa hänelle jonkun paperin.) Tässä minä tuon teille jotakin, joka oli liisteri-purkin alle liimaantunut. Luulen, että se kuuluu teille ja insinöörille. (Poistuu heistä.)
Kiitoksia — Loironen! — Mikähän paperi tämä on? (Katselee.) Mitä ihmettä? Tämähän on Rajun kuulutus-paperi, (Ojentaa paperin Pekalle.) Mitä tästä sanotte?
Eihän tästä voi mitään sanoa. Tämä kuuluu maailman suuriin ihmeisiin! Antakaa anteeksi, että minä en kehdannut tunnustaa, miten liisteripurkki veti minua nenästä. No nyt pappilaan heti! Missä se sulhanen piiloilee?
HEMMI (akkunan luota)
Palokunnan laulajat tulevat jo!
Antaa tulla vaan! Minulla on jo univormu ylläni.
Mutta köynnösten hakijoita ei vaan vielä näy. Aikovatko ne, parkuleet, perata koko Jairakan metsän.
Siellä kai löytyisi monta jäniksen pesää — vai mitä, Ansu?
Sokeat eivät näe, eivätkä kuurot kuule.
PALOKUNTALAISIA (astuvat reippaasti näyttämölle ja asetuttuaan riviin, laulavat)
N:o 19.
Tu tuu, tu tuu, jo torvi soi,
tu tuu, tu tuu, tu tuu!
Hei eteenpäin, kun torvi soi
tu tuu, tu tuu, tn tuu!
Käy palokunnan kulku näin —
hei kiire on, tu tuu!
Tu tuu, tu tuu! Hei vaaraan päin!
Hei, alta pois! Tu tuu!
Jo tuolla ilmaan liekit lyö —
siks hätätorvi soi.
Pian tulikielet talon syö,
kun roihut huminoi.
Hei, tieltä pois! Hei, väistykää!
Tää meidän työtä on!
On palon sammutusta tää —
ja kiire meillä on.
Kun suihku laulaa, ruisku käy,
on lieska voimaton!
Ei tulta enään kohta näy —
pian työmme tehty on.
Jo käänny pois! Taas torvi soi
vaan nyt se soi: tu tuu!
Taas kotiin päin tie käydä voi
ja torvi soi: tu tuu!
(Laulun loputtua marssivat katsomoon ja alkavat mennessään laulun alusta).
No, nyt alamme olla vähitellen valmiita. Preerian prinsessa pitää vielä ottaa läpi.
Mitä hän sanoo?
Läksyä hän tarkoittaa.
Ai — troolia! Trooliko pitää ottaa läpi?
Niin! Preerian prinsessan puhe.
Neiti kulta! Pidättekö te puheen?
Rauhoittukaa! Minä vain juttelen — muiden mukana.
Minä jo toivoin saavani jotain delikatessia.
No, tuolla tulevat köynnösten hakijatkin!
Tännekö ne tulevat! Menkööt, parkuleet, katsomoon! Huutakaa heille!
Antaa tulla! He ovat jo eteisessä.
Minun pitää heidän joukkoonsa. Muuten saan ripsua. (Menee nopeasti ulos.)
Kas nyt! Miten monta hakijaa! Eikä ole kuin mitta mieheen! Jota useampi
Kokki, sitä huonompi soppa.
Kyllä teidän, herra Loironen, täytyy opetella fotografeeraamaan — niinkuin minun miesvainajani — täältäkin olisi nyt voinut ottaa niin monta intervallia.
Oppisikohan tuota!
Jos me vaan oikein treenaamme toisiamme, niin saatte nähdä, että resulttaani siitä syntyy.
Vai — ettäkö sultaani!
(Köynnös-tytot ja -pojat tulevat juoksussa sisään, kantaen köynnöstä ja juosten ensin salin ympäri, asettuen sitten paikoilleen, tanssien laulun aikana jonkun verran, mutia varsinainen karkelo alkaa vasta laulun loputtua).
N:o 20.
Kukkanurmia neito kiidä!
Lennä perhojen lailla!
Poimi kukkia, tanssi, liidä,
metsämarjojen mailla!
Poimi kukkia, tanssi, liidä,
metsämarjojen mailla.
Rientäkäämme nyt karkeloimaan, aika siivin jo entää!
Laulakaamme ja soitto soimaan,
anna perhojen lentää!
Laulakaamme ja soitto soimaan,
anna perhojen lentää.
Kukka-köynnös on ansanamme, siitä paulamme luomme.
Lemmen paula on voimanamme,
jos me lempemme suomme.
Lemmen paula on voimanamme,
jos me lempemme suomme.
Poika, jos sinä aiot voittaa meistä perhosen parhaan.
Niinpä tahdomme kilvan koittaa, etkö eksy sa harhaan!
Niinpä tahdomme kilvan koittaa, enkä eksy ma harhaan.
Riennä, juokse, sa poika parka!
Lennä ain' asti pilviin!
Armastansa ei pyydä arka katson kaunoa silmiin!
Armastansa ei pyydä arka, katson kaunoa silmiin!
Karkeloidessa aika haihtuu —
Kenen saan minä paulaan?
Tanssi lakkaa ja leikki vaihtuu.
Paula kultani kaulaan!
Tanssi lakkaa ja leikki vaihtuu.
Paula kultani kaulaan!
Riemujuhlaa nyt karkeloimaan aika siivin jo liitää!
Laulakaamme ja soitto soimaan,
anna karkelon kiitää!
Tanssikaamme ja soitto soimaan,
anna karkelon kiitää!
(Köynnös-karkelo).
Nyt toimeen tai toimi happanee!
Voi, rakas Ritva, miten sinun silmäsi loistavat.
Aina ne sinulle loistavat!
Et usko, miten minua suututtaa tuon paperin hukkaaminen.
Se on löytynyt! Tuossa! (Antaa paperin Rajulle).
Hurraa! — Kuulkaa! Minä en ehdi nyt mihinkään. Minä menen Ritvan kanssa pappilaan. Mutta pian me siellä käymme.
Bravoo, Raju-poikaseni! — Minä ehdotan muuten, että kaikki, jotka ovat vapaat Preerian prinsessasta, menevät pappilaan. Huomenna on sunnuntai.
Kuule, Eeva-Kaisa! Eeva-Kaisa, hoi!
Lähdetään sitten heti!
Lähdetään! (Menevät ulos.)
Mitä sinä tahdot, Korsu?
KORSU (ottaa Eeva-Kaisaa kädestä ja lähtee juoksemaan ulos)
Pappilaan! Pappilaan!
Rakas Timo! (Ottaa Loirosta kädestä, kuljettaen häntä ulos.) Rakas Timo! Tämä muodostuu siis meillekin ihanaksi mesaliangsiksi! Mennään mekin propeeraamaan! (Menevät ulos, toisten nauraessa.)
Kypsiä mekin olisimme tuohon seuraan —
Uhratkaamme nyt tämä päivä taiteelle!
Oikein sanottu! Kiitos teille! Eläköön Preerian prinsessa!
Preerian prinsessa eläköön, eläköön, eläköön!
PREERIA-KÖÖRI (alkaa juuri esiripun laskiessa).
Esirippu.